Heinola landsförsamling


Perustettiin Hollolan kappeliksi 1630, emäseurakunnaksi 1848, sai ensimmäisen kirkkoherransa 1826. Tähän kuului myös Heinolan kaupunki, joka sai oman saarnaajansa 1812 ja erotettiin emäseurakunnaksi 1917, toteutui 1927. Vuonna 1997 Heinolan kaupunki- ja maaseurakunta muodostivat Heinolan seurakuntayhtymän, jolla olla yhteinen talous. Heinolan kaupunki- ja maaseurakunta yhdistyivät vuoden 2007 alusta Heinolan seurakunnaksi, jolloin luonnollisesti seurakuntayhtymänkin toiminta loppui.

- Pappila paloi tuhopoltosta vähän ennen 8/10 1791, jolloin se pitäjänkokouksen päytäkirjan mukaan oli tuhottu tuhaksi, niin että pastori Samuel Johan Antellin on täytynyt "rakkaan puolisonsa kanssa öiseen aikaan paeta Jumalan armollisen avun turvin" palavasta rakennuksesta. Uui pappila on pöytäkirjan mukaan 18/3 1792 27 kyyn. pitkä ja 12 kyyn. leveä, mutta valmistui lopullisesti vasta 30/8 1818. Sodassa 1918 kapinalliset turmelivat ja hävittivät osa arkistoa (Consept Bok öfver utgående attester 1886-1908 ja painotuotteita, kolehtikirjasta revittiin tilit vv. 1911-1918 pois, jotapaitsi pistimillä lävistettiin useita vanhimpia kirkonkirjoja). Ripityskalkki lautasineen ja rasioineen vietiin. Alttaritaulu kirkossa ammuttiin ainakin viidestä kohdasta puhki. Kappalaisen pappila paloi 23/5 1924. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset, sekä täydennys II. Genos 3(1932). Täydennys VII. Genos 6(1935)]

Namn på finska
Heinolan maaseurakunta

Grannförsamlingarna
Asikkala, Gustav Adolfs, Iitti, Jaala, Mäntyharju, Nastola, Sysmä

Byar på finska
Härkälä, Hirvisalo, Hujansalo, Imjärvi, Jyränkö, Kirkonkylä, Lusi, Marjoniemi, Onali, Paaso, Paistjärvi, Taipale, Tuusjärvi, Vaippilainen (Vaippila)

Byar på svenska
Härkälä, Hirvisalo, Hujansalo, Imjärvi, Jyränkö, Kirkonkylä, Lusi, Marjoniemi, Onali, Paaso, Paistjärvi, Taipale, Tuusjärvi, Vaippilainen (Vaippila)


MikrofilmerMikrokortMikrokort (SVAR)
Förteckning över prästerHisKiSvarta böcker
AdressGränskartaAnnat
Digiarkisto


Databasen updaterad 2010-06-16 17:38:37.1363