Viipurin tuomiokirkkoseurakunta


Erotettu omaksi seurakunnakseen Viipurin maa- ja kaupunkiseurakunnasta vuonna 1906 nimellä Viipurin kaupungin suomalainen seurakunta. Nimi muutettu vuonna 1931 Viipurin tuomiokirkkoseurakunnaksi, vaikka 1893 valmistuneen Uudenkirkon eli Agricolan pääkirkon nimi vaihtui jo vuonna 1925 tuomiokirkoksi. Seurakunta käsitti varsinaisen kaupungin alueen: Vanhankaupungin eli linnoituksen, Pyhän Annan Kruunun eli Siikaniemen, Neitsytniemen, pienen osan Hiekkaa, Repolan, Pantsarlahden, Aninan eli Kalevan, Papulan, Havin ja Salakkalahden. Esikaupunkialueet liitettiin maaseurakunnasta vuosina 1924-33. Ensin liitettiin kaakkoisista alueista ja Karjalan esikaupungissa asunut suomenkielinen väestö (13'000 henkeä). Vuonna 1928 suomalaisen seurakunnan väestö lisääntyi 3 tuhannella hengellä ja 1933 reilulla 11'000 hengellä joten väkimäärä nousi yli 60 tuhannen. Tähän kuului mm. 1932 Uuraan ulkosaaman piiriin kuuluneet saaret. Tämän jälkeen seurakunnassa oli noin 62.000 jäsentä. Viimeiset jumalanpalvelukset pidettiin 11.6.1944 ja virastot muuttivat Helsinkiin Franzeninkadulle. Siirtoseurakunta lakkautettiin vuonna 1949.

HUOM! Kirkonkirjat (ennen vuotta 1906) kuuluvat Viipurin maa- ja kaupunkiseurakunnan suomenkieliselle osalle, jota on kutsuttu Viipurin tuomiokirkkoseurakunnaksi.

Ruotsinkielinen nimi
Viborgs domkyrkoförsamling

Vanhat nimet
Viipurin kaupungin suomalainen seurakunta, Viborgs stads finska församling

Naapuriseurakunnat
Viipurin maaseurakunta, Viipurin kaupungin ruotsalainen seurakunta, Viipurin saksalainen seurakunta

MikrofilmitMikrokortitMikrokortit (SVAR)
PappisluetteloHisKiMustat kirjat
OsoiteRajakarttaMuuta
Digiarkisto


Tietokanta päivitetty 2010-06-16 17:38:37.1363