Sveaborgs fästningsförsamlingViaporin linnan rakentamisen jälkeen Helsingin saaristoon 1749 perustettiin garnisooni- eli linnan sotilasseurakunta, johon kuului sekä sotilaat että lähisaarten siviilit. Linnoituksen sisälle tuli myös kirkko. Suomen sodassa 3.5.1808 linna luovutettiin venäläisille ja saarnaaja joutui vangiksi mutta luterilainen toiminta jatkui saarnaajan apulaisen turvin. Seurakuntaan kuului nyt siviilien lisäksi venäjän armeijan saksankielisiä palkkasotilaita ja seurakuntaa kutsuttiin myös Viaporin suomalais-ruotsalais-saksalaiseksi evankelis-luterilaiseksi seurakunnaksi. Seurakunnalla oli vaikeuksia saarnaajan palkkaamisessa ja kirkon tuhoutumisen myötä 1855 myös tilojen järjestämisessä. Vuosina 1883-87 seurakunnallista toimintaa ei ollut. Seurakunta yhdistettiin 1905 Helsingin eteläiseen suomalaiseen seurakuntaan, jonne 1908 myös kirkonkirjat ym. arkisto siirrettiin. Sittemmin Johanneksen seurakuntaan. Nimi vuodesta 1918 Suomenlinna. Vuonna 1929 Suomenlinnan kirkko korjattiin ja luovutettiin puolustusministeriön käyttöön maamme ainoana sotilaskirkkona ja 1960 kirkko siirrettiin taas seurakunnalle. - "I kyrkovaltningen hade under kriget [1855] uppstått stor oordning. Såväl inventarierna som kyrkoböckerna blevo till stor del förstörda, delvis redan vid kapitulationen, men även vid senare timade eldsvådor. Då kyrkoherden Brusin en dag gjorde sina uppköp hos konditor Menn, fann han, att konditorn gjorde en trut av ett papper, som vid närmare påseende befanns vara ett blad ur kyrkobokern av år 1809. Med tillhjälp av sådana fynd blevo ny luckorna i böckernas uppgifter fyllda till den del det numera var möjligt." Luterilainen kirkkorakennus ja miltei koko arkisto paloi pommituksen aikana 9-10/8 1855. Puukirkko paloi ja kirkonkirjat tuhoutuivat antautumisen aikana 1808 (ei 1854 tai 1855). [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset. Genos 3(1932). Täydennys V sekä VI. Genos 5(1934)]
Namn på finska
|
Mikrofilmer | Mikrokort | Mikrokort (SVAR) |
Förteckning över präster | HisKi | Svarta böcker |
Adress | Gränskarta | Annat |
Digiarkisto |