Tampereen tuomiokirkkoseurakunta


Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan historia alkaa vuodesta 1789, jolloin aloitettiin Tampereen väestökirjanpito. Seurakunta toimi Tampereen seurakunnan ja Tampereen kaupunkiseurakunnan nimellä. Vuonna 1779 perustettu kaupunki sai oman saarnahuoneen ja saarnaajan 1786. Ennen seurakunnan itsenäistymistä Tampere oli kirkollisesti osa Pirkkalaa ja vuodesta 1547 osa Messukylän seurakuntaa vuoteen 1904, jolloin aloitti itsenäinen seurakunta. Tuomiokirkkoseurakunnaksi Tampereen seurakunta muuttui vuonna 1923 Tampereen hiippakunnan perustamisen myötä. Tampereen seurakunnan alaisuudessa toimi saarnahuonekuntana Finlayson & Co:n aloitteesta ja kustannuksella vuosina 1846-80 Tampereen tehdasseurakunta.

Kaupungin läntiset esikaupunkialueet olivat Pirkkalan Harjun kappeliseurakuntana vuosina 1639-1841 ja omana Tampereen Harjun seurakuntana Pispalan alueliitoksen jälkeen vuodesta 1937 alkaen. Tällöin Pohjois-Pirkkalasta (myöh. Nokia) siirrettiin Harjun jakokunnan alue Tampereeseen. Pispalan esikaupunkisaarnaaja toimi Tampereen seurakunnan alaisena vuodesta 1908 alkaen.

Tuomiokirkkoseurakunnasta erotettiin vuonna 1926 ruotsinkielinen Tammerfors svenska församling, alueliitoksen myötä Messukylästä tuli vuonna 1947 oma tamperelainen seurakunta. Pyynikin, Kalevan, Viinikan ja Härmälän seurakunnat muodostettiin vuonna 1953. Myöhempien alueliitosten myötä tamperelaisina aloittivat toimintansa Aitolahti vuonna 1966, Teisko vuonna 1972 ja Messukylän Hervanta vuonna 1980. Vuosisadan vaihteessa seurakuntayhtymässä oli 11 seurakuntaa, joilla on yhteinen talous, hallinto ja väestökirjanpito.

Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan kirkko on L. Sonckin piirtämä harmaagraniittinen, vuosina 1902-1907 rakennettu Tampereen Johanneksen kirkko (nyk. Tampereen tuomiokirkko). Aiempia kaupunkiseurakunnan kirkkoja olivat myös Tampereen vanha kirkko (C. L. Engel 1824) ja Aleksanterin kirkko (Th. Decker 1881). Viimeksimainitut ovat nykyisin omien seurakuntiensa kirkkoja. Omat kirkot ovat myös Kalevassa, Messukylässä, Viinikassa, Härmälässä, Aitolahdessa, Teiskossa, Hervannassa, Lielahdessa ja Tesomalla. Tampereen tehdasseurakunnalla oli F. L. Caloniuksen piirtämä vuonna 1879 valmistunut oma kirkko.

- Aleksanterin kirkko syttyi palamaan 13/11 1937, jolloin sisustus suurimmalta osalta tuhoutui ja turmeltui. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset. Täydennys VIII. Genos 15(1944)]

Ruotsinkielinen nimi
Tammerfors domkyrkoförsamling

Vanhat nimet
Tampereen kaupunkiseurakunta, Tammerfors stadsförsamling

Naapuriseurakunnat
Nokia, Pirkkala

MikrofilmitMikrokortitMikrokortit (SVAR)
PappisluetteloHisKiMustat kirjat
OsoiteRajakarttaMuuta
Digiarkisto


Tietokanta päivitetty 2010-06-16 17:38:37.1363