Räisälä

Räisälän kreikkalaisen seurakunnan tilalle 1600-luvun alussa muodostunut luterilainen seurakunta. Toimi aluksi Käkisalmen kirkkoherran johtamana, mutta ainakin jo vuona 1635 oli oma kirkkoherra ja vuodesta 1686 myös oma kappalainen, jotka johtivat seurakuntaa. Kaukolan rukoushuone perustettiin 1693, sai kappelioikeudet 1704 mutta oman kappalaisensa vasta 1735; Kaukola siirrettiin 1849 Käkisalmeen kuuluvaksi kappeliksi, mikä erosi 1896 itsenäiseksi kirkkoherrakunnakseen. Räisälä evakuoitiin Etelä-Pohjanmaalle, Ilmajoen, Peräseinäjoen ja Kihniön alueille ja seurakuntalaiset sijoitettiin sittemmin Satakuntaan, Kokemäen seudulle ja mm. Euran Paneliaan.

- Venäläiset polttivat nähtävästi kirkon sodassa 1656. Pappilan ja osan arkistoa sanotaan palaneen 1751, mutta syy siihen, että arkisto alkaa vasta mainitusta vuodesta on, että silloin kirkkoherra oli 21 v. kuluessa laiminlyönyt velvollisuutensa kirkolliseen kirjanpitoon nähden. Kirkkoherra ja kappalainen oli jo 1751 irtisanottu mm. heikon seurakunnan tilinpidon seurauksena. Pappilan talli paloi 31.8.1786 ja samaan aikaan katosi myös irtonaisilla lapuilla pidetyt kirkonkirjojen viennit. Ukkosen sytyttämänä paloi kirkko sekä kellotapuli 21/7 1910. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset. Genos 3(1932). Täydennys VI. Genos 5(1934). Täydennys VII. Genos 6(1935). Räisälän historia s. 103-05].

Namn på finska
Räisälä

Grannförsamlingarna
Kaukola, Kirvu, Kexholms landsförsamling, Pyhäjärvi Vib l, Sakkola, Vuoksela, Vuoksenranta

Byar på finska
Härskeensaari, Humalainen, Humalanpelto, Hytinlahti, Ivaskanmäki, Karkola, Kiisanlahti, Kivipelto, Kökkölä, Könninginmäki, Läheniemi, Lammasmäki, Lamminautio, Lohikallio, Lokinanpelto, Luotsaari, Makkola, Muonola, Myllypelto, Näpinlahti, Neitsytkallio, Pataksela, Piiskonmäki, Putoria, Rampala, Rautakopra, Sakkali, Särkisalo, Sutkenlahti, Tarhala, Tekemälahti, Tiittala, Timoskala, Tiuri, Tiutinmäki, Unnunkoski, Virtelä

Byar på svenska

MikrofilmerMikrokortMikrokort (SVAR)
Förteckning över prästerHisKiSvarta böcker
AdressGränskartaAnnat
Digiarkisto

Databasen updaterad 2010-06-16 17:38:37.1363