LuumäkiErotettu Lappeesta omaksi pitäjäksi vuonna 1642. Oli Lappeen lailla vuosina 1660-1735 ensin Viipurin sitten Porvoon piispan anneksana. Kasvavaan lähiöön Taavettiin perustettiin 1923 rukoushuoneyhdistys ja vuodesta 1968 myös kirkkoherranvirasto on toiminut sieltä käsin. - Isonvihan aikana venäläiset polttivat pappilan ja ryöstivät kirkon omaisuutta. Oli 1726 ilman kirkkoa, joten se lienee tuhottu isonvihan aikana. Tätä tukee Carolus Lindbergin Suomen kirkot s. 155, jossa ilmoitetaan seurakunnan toisen kirkon rakennetun 1729-31. K. O. Lindeqvist puolestaan mainitsee, että edellinen kirkko "rupesi kallistumaan, niin että toinen seinä on pullistunut, ja itse kirkko, silloin kun on joltinenkin tuuli, ratisee ja huojuu, jotta kun sisään on epäillen menty, täytyy pelolla ja vavistuksella odottaa jumalanpalveluksen loppua". Kirkon sisustus ja osa arkistoa hävitettiin sodassa 1742. Vuoden 1812 tarkastuksessa oli historiakirjoja v:sta 1714 (puutteellinen) ja 1749. Nyt ne alkavat 1766. Luultavasti vuosi 1714 kuitenkin tarkoittaa säilynyttä tilikirjaa, joka alkaa juuri tuona vuonna. Kirkko kellokastareineen paloi ukkosen tulesta 18/7 1839. Kappalaispappila paloi 17/5 1890 ja uudelleen 19/7 1905. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset. Genos 3(1932). Täydennys VII. Genos 6(1935). Täydennys VIII. Genos 15(1944)]. Kappalaisen vanha pappila Haimilassa paloi kevättalvella 1991 käyttökelvottomaksi.
Namn på finska
Villmanstrand och Lappvesi, Lemi, Miehikkälä, Savitaipale, Sippola, Säkkijärvi, Valkeala, Veckelax, Vederlax
Byar på finska
Byar på svenska
|
Mikrofilmer | Mikrokort | Mikrokort (SVAR) |
Förteckning över präster | HisKi | Svarta böcker |
Adress | Gränskarta | Annat |
Digiarkisto |