Käkisalmen maaseurakunta


Käkisalmen linna perustettiin noin 1294 mutta kesti odottaa yli 300 vuotta luterilaista seurakuntaa. Käkisalmeen perustettiin luterilainen emäseurakunta ruotsalaisten valloitusten jälkeen 1580 ja 1611. Seurakunta sai ensimmäisen miehityksen aikana 1580-97 rakennettua kellotapulin (1584) ja kirkon (1588) ja seurakunnassa oli oma pappi. Emäseurakunnaksi Käkisalmen katsotaan tulleen vuonna 1611, jolloin siihen yhdistettiin Räisälä Kaukolan kanssa sekä Pyhäjärvi, jotta kirkkoherra saisi riittävät tulot. Kaupunki sai privilegionsa 1624 ja viimeistään tässä vaiheessa seurakuntaa on kutsuttu yhdistetyksi maa- ja kaupunkiseurakunnaksi. Vuosina 1634-42 oli Hiitola Käkisalmen anneksana ja sen jälkeen vuosien 1642-1735 aikana oli anneksana Käkisalmen kanssa yhdistettynä Pyhäjärven seurakuntaan. Venäläisten valloitettua Käkisalmen 1710, luterilaisten pääkirkko muutettiin kreikkalais-katolisten sotilaskirkoksi ja käkisalmelaiset saivat rakennettua uuden oman kirkon vasta 1759.

Käkisalmeen siirrettiin 1849 Räisälästä Kaukolan kappeli, jonka kappalaisen ylläpito kuului Käkisalmelle. Kappeli erotettiin omaksi kirkkoherrakunnaksi 1869, joka toteutui vasta 1896. Kaupunkiseurakunnan historiankirjat alkavat 1690 ja maaseurakunnan 1853. Käkisalmelaiset sijoitettiin sodan jälkeen Heinolan seudulle. Kirkkoherranvirasto oli alussa Peräseinäjoella, kunnes se siirrettiin 1946 Nastolan Seestalle. Seurakunta lakkautettiin 1949.

- Kirkko paloi 9/10 1634, 15/4 1662 ja 28/8 1679. Myös kellotapuli paloi 9/10 1634. Kaupunki kärsi vahinkoa 1656 sotatoimissa ja onnettomassa tulipalossa joulun aikana 1697. Kaupungin ja kirkon palo oli 29/8 1697. Sodan aikana /7 1656 purkivat venäläiset kirkon hajalle. "Under ryske fejden" [1656] tuhaksi palaneen kirkon tilalle rakennettavan uuden hyväksi annettiin kunink. kolehtilupa 23/7 1663. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset. Genos 3(1932). Täydennys IV. Genos 4(1933). Täydennys VI. Genos 5(1934). Täydennys VII. Genos 6(1935) Erkki Kuujo: Käkisalmen kaupungin ja maalaiskunnan historia (1958)]

Ruotsinkielinen nimi
Kexholms landsförsamling

Naapuriseurakunnat
Kaukola, Pyhäjärvi Vl, Räisälä

Kylät suomeksi
Alapuusti, Hirvisaari, Joensuu, Kapeansalmi, Marjalanniemi, Näpinlahti, Norsjoki, Ostamo, Pärnä, Pörtsykkä, Sakkali, Suikalahti, Suotniemi, Tenkalahti, Vuohensalo, Yläpuusti

Kylät ruotsiksi
Alapuusti, Hirvisaari, Joensuu, Kapeansalmi, Marjalanniemi, Näpinlahti, Norsjoki, Ostamo, Pärnä, Pörtsykkä, Sakkali, Suikalahti, Suotniemi, Tenkalahti, Vuohensalo, Yläpuusti


MikrofilmitMikrokortitMikrokortit (SVAR)
PappisluetteloHisKiMustat kirjat
OsoiteRajakarttaMuuta
Digiarkisto


Tietokanta päivitetty 2010-06-16 17:38:37.1363