Lintula klosterförsamling


Kivennalla Lintulan hovin omistaja Feodor Petrovitsh Neronov ja hänen puolisonsa Larissa Aleksejevna perustivat 1895 naisten työ- ja armeliaisuusyhdyskunnan "Lintulan kolminaisuus-naisyhdyskunta Suomessa". Luostari perusti koulun ja turvakodin turvattomille, etupäässä kreikkalaiskatolisille lapsille. Kasanin Pensan naisluostarista siirrettiin 100 nunnaa Lintulaan. Nunnien määrä harveni, 1920-luvulla määrä puolittui ja vuonna 1933 oli enää kolmasosa elossa (34). Luostari toimi alussa lahjoitusvaroin, sittemmin maataloudella, varsinkin maidontuotannolla. Luostari evakuoitiin Heinäveden Palokkiin, jossa oli 51 hehtaaria maata, josta viljeltyä 10 hehtaaria. Päärakennuksen sali muutettiin kirkoksi. Vuonna 1966 valmistui sisarten asuntola ja 1973 asuntolan yhteyteen kirkko. Vuonna 1994 rakennetun hautausmaan yhteyteen tuli 1995 rukoushuone ja luontopolun varteen tsasouna 1998. Luostariin kuuluu yksitoista vihittyä nunnaa sekä viitankantaja ja muutama kuuliaisuussisar (2002). Sisaret harjoittavat puutarhanhoitoa, kasvitarhaviljelystä ja mehiläistenhoitoa. Karjan tilalle on tullut lampaat. Pääasiallinen tulo tulee kynttilänvalmistuksesta sekä matkailusta.

- Lintulan luostarin puinen kirkko paloi 1916.

Namn på finska
Lintulan luostariseurakunta

Grannförsamlingarna

MikrofilmerMikrokortMikrokort (SVAR)
Förteckning över prästerHisKiSvarta böcker
AdressGränskartaAnnat
Digiarkisto


Databasen updaterad 2010-06-16 17:38:37.1363