Stolpovan rauhan jälkeen Tohmajärvesta muodostui ev-lut seurakunta, joka kuului Kiteeseen paitsi Hammaslahti Liperiin. Tosin vielä 1640-luvun alussa pitäjässä asui kreikkalaiskatolinen pappi. Itsenäiseksi luterilaiseksi seurakunnaksi noin 1650. Tähän on kuulunut Kiihtelysvaaran kappeli, joka on perustettu ennen vuotta 1693 ja sai oman kappalaisen vuonna 1783. Myöhemmin piti emäseurakunnan kirkkoherran palkata apulainen kappelia varten (vuodesta 1838) kunnes se erotettiin omaksi kirkkoherrakunnaksi vuonna 1857 ja sai oman kirkkoherran vuonna 1896. Uudenkaupungin rauhan jälkeen Pälkjärven Ruotsin puolelle jäänyt osa liitettiin Tohmajärven kappeliksi 1727, joka erotettiin sittemmin 1794 emäseurakunnaksi. Värtsilän tehdasseurakunta, joka perustettiin ja sai oman papin vuonna 1865, sekä lisättynä monilla Tohmajärven rajakylillä nyttemmin erotettu sekin eri kirkkoherrakunnaksi vuonna 1904, toteutui 1909. Värtsilän ja Tohmajärven seurakunnat yhdistyivät 2003.
- Isonvihan aikana 1709 ryöstettiin kirkkoa, pappila poltettiin, samoin molemmat pappilat 1742. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset. Genos 3(1932)]
Selite | Nide | Vuodet | Huom | Filmi |
---|---|---|---|---|
Mikrokortit: | ||||
Syntyneet | 1730-1754 | 1 | ||
Syntyneet | 1754-1770 | 2 | ||
Syntyneet | 1770-1783 | 3 | ||
Syntyneet | 1783-1800 | 4 | ||
Vihityt | 1726-1792 | 5 | ||
Vihityt | 1792-1830 | 6 | ||
Tilejä (kuolleet) | 1686-1730 | |||
Kuolleet | 1726-1751 | |||
Kuolleet | 1751-1771 | 7 | ||
Kuolleet | 1771-1790 | 8 | ||
Kuolleet | 1790-1800 | 9 | ||
Ulosmuuttaneet | 1735-1746 | |||
Sisäänmuuttaneet | 1735-1736 | |||
Syntyneet | 1801-1807 | |||
Syntyneet | 1807-1827 | 10 | ||
Syntyneet | 1827-1830 | 11 | ||
Kuolleet | 1801-1816 | |||
Kuolleet | 1816-1830 | 12 | ||
Ulosmuuttaneet | 1780-1800 | |||
Sisäänmuuttaneet | 1780-1800 | |||
Syntyneet | 1831-1834 | |||
Syntyneet | 1834-1853 | 13 | ||
Syntyneet | 1853-1860 | 14 | ||
Vihityt | 1831-1860 | |||
Kuolleet | 1831-1832 | |||
Kuolleet | 1832-1856 | 15 | ||
Kuolleet | 1856-1860 | 16 | ||
Rullafilmit: | ||||
Syntyneet | I | 1730-1800 | 55698 | |
II | 1801-1830 | |||
III | 1831-1860 | |||
Vihityt | I | 1726-1830 | ||
III | 1831-1860 | |||
Kuolleet | I | 1726-1800 | ||
II | 1801-1830 | |||
III | 1831-1860 | |||
Tilejä (kuolleet) | I | 1686-1688, 1690-1691, 1694-1699, 1701-1704, 1707-1710, 1723, 1728-1730, 1747 | ||
Sisäänmuuttaneet | I | 1735-1739, 1743-1746 | ||
Poismuuttaneet | I | 1735-1736 | ||
II | 1780-1800 |
Selite | Signum | Vuodet |
---|---|---|
Rulla TK 2164 | ||
Rippikirja | 6 | 1733-1742 |
Rulla TK 2165 | ||
Rippikirja | 7 | 1733-1742 |
Rippikirja | 8 | 1753-1788 |
Rippikirja | 9 | 1788-1800 |
Rippikirja | 10 | 1801-1807 |
Rulla TK 2166 | ||
Rippikirja | 10 | 1808-1819 |
Rippikirja | 11 | 1820-1831 |
Rippikirja | 12 | 1832-1842 |
Rippikirja | 13.1 (I) | 1841-1851 |
Rulla TK 2167 | ||
Rippikirja | 13.1 (I) | 1841-1851 |
Rippikirja | 13.2 (II) | 1841-1851 |
Rippikirja | 14.1 (I) | 1852-1861 |
Rulla TK 2168 | ||
Rippikirja | 14.1 (I) | 1852-1861 |
Rippikirja | 14.2 (II) | 1852-1861 |
Lastenkirja | 22.1 | 1749-1812 |
Rulla TK 2169 | ||
Lastenkirja | 22.1 | 1749-1812 |
Lastenkirja | 22.2 | 1767-1776 |
Rippilapsia (Kiihtelysvaara) | 1771-1776 | |
Lastenkirja | 22.3 | 1813-1840 |
Lastenkirja | 22.4 a (I) | 1841-1851 |
Lastenkirja | 22.4 b (II) | 1841-1851 |
Lastenkirja | 22.5 a (I) | 1852-1861 |
Rulla TK 2170 | ||
Lastenkirja | 22.5 a (I) | 1852-1861 |
Lastenkirja | 22.5 b (II) | 1852-1861 |
Syntyneet | 2 | 1730-1747 |
Vihityt | 2 | 1726-1747 |
Kuolleet | 2 | 1726-1745 |
Muuttaneet | 2 | 1735-1746 |
Rikosluetteloita | 2 | 1735-1747 |
Rikosluetteloita | 3 | 1748-1779 |
Rulla TK 2171 | ||
Rikosluetteloita | 4 | 1780-1830 |
Rikosluetteloita | 5 | 1831-1860 |
Rippilapsia | 24 1 | 1805-1840 |
Rippilapsia | 24 2 | 1841-1879 |
Rulla TK 2172 | ||
Rikosluetteloita | 24 2 | 1841-1879 |
Muuttokirjoja | 30 I | 1734-1762, 1774 |
Muuttokirjoja | I II 2 | 1763-1810 |
Muuttokirjoja | I II 6 | 1811-1840 |
Rulla TK 2173 | ||
Muuttokirjoja | I II 6 | 1811-1840 |
Muuttokirjoja | I II 12 | 1841-1860 |
Rulla TK 2174 | ||
Muuttokirjoja | I II 12 | 1841-1860 |
Pitäjänkokousten pöytäkirjoja | 32 1 | 1744-1830 |
Pitäjänkokousten pöytäkirjoja | 32 2 | 1838-1853 |
Pitäjänkokousten pöytäkirjoja | 32 7 | 1843-1847 |
Pitäjänkokousten pöytäkirjoja | I | 1853-1874 |
Tarkastuspöytäkirjoja | 34 I | 1748-1904 |
Rulla TK 2175 | ||
Tarkastuspöytäkirjoja | 34 1 | 1748-1904 |
Tarkastuspöytäkirjoja | 34 2 | 1748-1853 |
Tilejä | 1686-1805 | |
Perukirjoja | 38.14 | 1756-1775 |
Perukirjoja | 38.15 | 1776-1803 |
Rulla TK 2176 | ||
Perukirjoja | 38.15 | 1776-1803 |
Perukirjoja | 38.16 | 1804-1816 |
Perukirjoja | 38.17 | 1817-1832 |
Perukirjoja | 38.18 | 1833-1849 |
Rulla TK 2177 | ||
Perukirjoja | 38.18 | 1833-1849 |
Perukirjoja | 38.19 | 1850-1860 |
Rikosluetteloita | 38.5 | 1728-1837 |
Vaaliasiakirjoja | 38.10 | 1757-1840 |
Avioliittoasiakirjoja | 1766-1859 | |
Rulla TK 2178 | ||
Sekalaisia asiakirjoja | 37.1 | 1730-1890 |
Sekalaisia asiakirjoja | 1740-1768 | |
Rulla VÄ 169 | ||
Väkilukutauluja | 1749-1790 | |
Rulla VÄ 170 | ||
Väkilukutauluja | 1791-1800, 1802-1877 |
Kirkkoherrat
Johan Brobeck (1653-58)
Johan Glummerus (1661)
Klemens Toliander (1681-83)
Johan Sylvester (1685-1725)
Johan Wittstock (1725-34)
Johan Kyander (1735-41)
Arvid Thoranius (1743-45)
Aaron Molander (1743-55)
Johan Fabritius (1758-66)
Samuel Norrgren (1768-93)
Jakob Alopaeus (1794-98)
Gustaf Magnus Löfving (1801)
Per Vallenius (1805-38)
Erik Johan Andelin (1841-93)
Johan Antero Cederberg (1895-08)
Teofil Gideon Warén (1909-14)
Kosti Kalke (1916-38)
Siilas Leskinen (1939-)
Kappalaiset (1. sarja)
Johan Matthiasson I... (1679-82)
Erik Wilckius (1683-88)
Erik Wilckins eli Wilcky (1688-1703), sama kuin edellinen?
Anders Eriksson Cajanus (1705-30)
Axel Argillander (1731-43)
Jakob Alopaeus (1757-94)
Johan Fabritius (1795-1817)
Simon Vehonius (1820-26)
Karl Frederik Calonius (1828-37)
Erik Adrian Nygren (1841-75)
Axel Fredrik Hahl (1877-86)
Elias Evert Roschier (1886-99)
Pekka Harald (1900-06)
Akseli Kytö (1910-14)
Kaarlo Kustaa Heikkilä (1915-19)
Eino Immanuel Valanne (1919-23)
Vaito Eino Henrik Mankinen (1952-55)
Toivo Roivas (1955-)
Kappalaiset (2. sarja)
Kristian Avenarius (-1690)
Gregorius Porthan (1694-1709)
Mårten Toliander (1719-28)
Israel Castelius (1727-31)
Johan Wegelius (1734-56)
Johan Argillander (-1783), siirtyi Kiihtelysvaaraan.
Apupapit ja armovuodensaarnaajat
Gustaf Varén, kirkkoherran apulainen, armovuodensaarnaaja (1801-1905)
Gustaf Fredrik Hjerppe, kappalaisen apulainen (1802-1803)
Anders Johan Holmstén, kappalaisen apulainen (1803-1805)
Simon Vehonius, kappalaisen apulainen (1805-1813)
Karl Siljander, kappalaisen apulainen (1809)
Per Magnus Löfving, kappalaisen apulainen (1812-1821)
Stefan Igoni, kappalaisen apulainen (1813-1814)
Nils Aschan, armovuodensaarnaaja (1818-1820)
Anders Kiljander, kirkkoherran apulainen (1821-1822)
Karl Gustaf Roschier, kirkkoherran apulainen (1822-1825)
Efraim Hollmén, kirkkoherran apulainen (1825-1828)
Johan Nylund, kappalaisen apulainen (1825-1826)
Johan Johansson, kappalaisen apulainen, armovuodensaarnaaja (1826-1827)
Henrik Jonatan Melartin, kappalaisen apulainen, kirkkoherran apulainen (1827-1834)
Jonas Gabriel Grahn, kirkkoherran apulainen, sijaiskirkkoherra (1835-1841)
Henrik Konstantin Corander, virka- ja armovuodensaarnaaja (1838-1839)
Gustaf Mauritz Lundeqvist, armovuodensaarnaaja (1839-1840)
Erik Adrian Nygren, sijaiskirkkoherra (1839-1841)
Lars August Blom, kirkkoherran apulainen (1843-1846)
Johan Molander, kirkkoherran apulainen (1847)
Karl Edvard Aspelund, kirkkoherran apulainen (1847)
Karl Henrik Oskar Molander, kirkkoherran apulainen (1847-1855)
Karl Fritjof Calonius, kirkkoherran apulainen (1855-1860)
Henrik Gustaf Teodor Brofeldt, kirkkoherran apulainen (1860)
Karl Alfred Veckman, kirkkoherran apulainen (1860)
Anders August Krank, kirkkoherran apulainen (1860-1862)
Fredrik Forsman, kirkkoherran apulainen (1863-1867)
Nils Henrik Bergh, kirkkoherran apulainen, sijaiskkh. (1872, 1873-1874)
Johan Jakob Nordlund, sijaiskirkkoherra, virkav.saarnaaja (1874-1875)
Henrik Puhakka, armovuodensaarnaaja, sijaiskirkkoherra (1875-1877)
Oskar Vilhelm Snellman, kirkkoherran apulainen (1880-1884)
Konstantin Lyytikäinen, kirkkoherran apulainen (1884-1886)
Emil David Åström, kirkkoherran apulainen (1886-1888)
Juho Heikki Ihalainen, kirkkoherran apulainen (1888-1891)
Anshelm Bernhard Caselius, kirkkoherran apulainen (1892)
Erik Johan Valdemar Ekroth, sijaiskirkkoherra (1893-1895)
Henrik Tanner, vt. kappalainen ja virka- ja armovuodensaarnaaja (1906-1907)
Pekka Hyttinen, vt. kappalainen ja virka- ja armovuodensaarnaaja, vt. kirkkoherra (1907-1909)
Kustaa Nestori Korpela, vt. kirkkoherra, vt. kappalainen, kirkkoherran viran väliajan saarnaaja, kappalainen, viran armovuodensaarnaaja (1908)
Juho Edvard Niemi, vt. kappalainen, armovuodensaarnaaja (1908)
Anselm Pärnänen, vt. kirkkoherra, välisaarnaaja (1909)
Pekka Oskari Anttinen, vt. kappalainen, armovuodensaarnaaja (1909)
Akseli Kytö, vt. kappalainen, armovuodensaarnaaja (1909-1910)
Vaito Eino Henrik Mankinen, vt. kappalainen (1951-52)