Seurakunta: 444 - Rauma

Maakunta: 04 Satakunta

Rauman seurakunta on yhteinen maa- että kaupunkiseurakunta. Rauman kaupunki sai privilegionsa 1442 mutta oli ollut kauan sitä ennen olemassa. Myös seurakunnan oletetaan syntyneen ennen vuotta 1450, josta tunnetaan ensimmäiset lähteet. Eurajokeen kuulunut Lapin kappeli siirrettiin 1558 Raumaan mutta erotettiin pitäjän perustamisen 1622 myötä.

- Entisen nk. "Pyhän kolminaisuuden" kirkon hävitti tulipalo 1/5 1639 tai 1640. Pappila paloi 1537. Kaupunki paloi 12/9 1536 ja 20/6 (ei 23/6) 1682, jolloin myös "Pyhän ristin" (luostarikaupungin) kirkko sekä kellotapuli paloi. "Staden Raumo, som för 20 och några åhr miste en Kyrckia, och nu 1681 (1682) afbrende den andra, medh Scholan och Klockorne och största delen af Staden", sai 8/8 1682 luvan kolehdin kantoon. Kirkosta tuhoutui vain katto ja pari ovea. Palossa 1682 lienee tuhoutunut koko luostarin arkisto. Kirkkoa ryöstettiin isonvihan aikana. Isonvihan aikana osa kirkon kirjastoa, jonka rovasti Ståhlberg lähetti tyttärensä mukana Ruotsiin, joutui siellä hukkaan. Pappilan katto syttyi tuleen 15/7 1924, mutta saatiin palo sammumaan. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset, sekä täydennys II. Genos 3(1932). Täydennys IV. Genos 4(1933). Täydennys VI. Genos 5(1934). Täydennys VIII. Genos 15(1944)]


Naapuriseurakunnat

Eurajoki, Laitila, Lappi, Pyhäranta

Kylät

Anttila, Haapasaari, Kolla, Kortela, Kulamaa, Lahti, Nihattula, Sampaanala, Sorkka, Soukainen, Taipalmaa, Tarvola, Unaja, Uotila, Vasarainen, Vermuntila, Voiluoto, Äyhö

Mustat kirjat

SeliteNideVuodetHuomFilmi
Mikrokortit:
Syntyneet1683-17651
Syntyneet1765-1820, 1777-17852
Syntyneet1785-18203
Vihityt1759-1836, 1781-1807
Vihityt1807-18344
Kuolleet1759-1828
Kuolleet1828-1834, 1781-18205
Tilejä1640-1717
Tilejä1717-17596
Syntyneet1821-1831
Syntyneet1831-18557
Vihityt1835-1860
Kuolleet1821-1844
Kuolleet1844-18558
Syntyneet1821-1855
Vihityt1836-1860
Kuolleet1835
Kuolleet1835-18559
Rullafilmit:
SyntyneetI1683-177655676
Syntyneet (kaupunkiseurakunta)I1777-1820
Syntyneet (kaupunkiseurakunta)II1821-1855
Syntyneet (maaseurakunta)I1777-1820
Syntyneet (maaseurakunta)II1821-1855Kaupunkiseurakunnan syntyneet vihittyjen ja kuolleitten jälkeen
VihitytI1759-1780
Vihityt (kaupunkiseurakunta)I1781-1834
Vihityt (kaupunkiseurakunta)I1835-1860
Vihityt (maaseurakunta)I1781-1836
Vihityt (maaseurakunta)II1836-1860
KuolleetI1759-1780
Kuolleet (kaupunkiseurakunta)I1781-1820
Kuolleet (kaupunkiseurakunta)II1821-1855
Kuolleet (maaseurakunta)I1781-1834
Kuolleet (maaseurakunta)II1835-1855
TilejäI1640-1759Puuttuu 1696. V. 1697-1713 v. 1722 jälkeen

Mikrofilmit

SeliteSignumVuodet
Rulla JK 283
RippikirjaA I 1 
RippikirjaA I 21724-1735
RippikirjaA I 31736-1742
RippikirjaA I 41750-1756
RippikirjaA I 51760-1765
Rulla JK 284
RippikirjaA I 51760-1765
RippikirjaA I 61766-1771
RippikirjaA I 71772-1777
RippikirjaA I 81778-1782
Rulla JK 285
RippikirjaA I 81778-1782
RippikirjaA I 91783-1788
RippikirjaA I 101789-1794
RippikirjaA I 111795-1800
RippikirjaA I 121801-1806
Rulla JK 286
RippikirjaA I 121801-1806
RippikirjaA I 131807-1812
RippikirjaA I 141813-1819
RippikirjaA I 151820-1827
Rulla JK 287
RippikirjaA I 151820-1827
RippikirjaA I 161827-1833
RippikirjaA I 171834-1840
Rulla JK 288
RippikirjaA I 171834-1830
RippikirjaAK 181840-1846
RippikirjaM1840-1846
RippikirjaM1840-1846
Rulla JK 289
RippikirjaM1840-1846
RippikirjaK1847-1853
RippikirjaM1847-1853
Rulla JK 290
RippikirjaM1847-1853
RippikirjaA I 22 K1854-1860
RippikirjaA I 23 M1854-1860
Rulla JK 291
RippikirjaA I 23 M1854-1860
RippikirjaK1861-1867
RippikirjaA I 25 M1861-1867
Rulla JK 292
RippikirjaA I 25 M1861-1867
Syntyneet321683-1759
SyntyneetC 2(1759-1773)
Vihityt, kuolleet(1759-1780)
Ripitettyjen luetteloita(1759-1768)
Syntyneet, vihityt, kuolleet (kaupunki)C 3(1777-1804) (1781-1804)
Syntyneet, vihityt, kuolleet (maaseutu)C 4(1777-1804) (1781-1804)
Syntyneet, vihityt, kuolleet (kaupunki)C 5(1805-1835) (1805-1834)
Rulla JK 293
Syntyneet, vihityt, kuolleet (kaupunki)C 5(1805-1835) (1805-1834)
Syntyneet, vihityt, kuolleet (maaseutu)C 6(1805-1835) (1805-1836) (1805-1834)
Syntyneet, vihityt, kuolleet (kaupunki)C 71835-1852
Syntyneet, vihityt, kuolleet (maaseutu)C 8(1835-1852) (1836-1853) (1836-1853)
Syntyneet, vihityt, kuolleet (kaupunki)C 91853-1863
Syntyneet, vihityt, kuolleet (maaseutu)C 101853-1863
Rulla JK 294
Syntyneet, vihityt, kuolleet (maaseutu)C 101853-1863
RippilapsiaD 11835-1888
VierasseurakuntalaisiaC 231844-1898
MuuttaneetB I 11831-1852
MuuttaneetB I 21853-1874
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaJ II 11733-1734
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaK II 31759-1832
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaK II 41847-1876
Rulla JK 294A
Muuttokirjoja1742-1809
Rulla JK 295
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaK II 21847-1876
Kirkkoneuvoston pöytäkirjojaR III 11842-1883
TarkastuspöytäkirjojaP 11695-1811
Tilejä, kirkonvaratK II 11640-1695
Tilejä, kirkonvaratK II 21697-1745
Tilejä, kirkonvaratT II 11746-1776
Rulla JK 296
Tilejä, kirkonvaratT II 11746-1776
Tilejä, kirkonvaratT II 21777-1799
Muita tilikirjojaT II 51769-1838
Muita tilikirjojaT II 71789-1835
VaivaisrahojaN 71746-1776
VaivaisrahojaN 21777-1805
VaivaisrahojaN 11763-1788
VaivaisrahojaN 31789-1814
Rulla JK 297
VaivaisrahojaN 31789-1814
KalustoluetteloitaV 21844-1880
KalustoluetteloitaV 11888
KalustoluetteloitaV 31898-1943
Ripitettyjen luetteloitaN III 11808-1866
RikosluetteloitaO II 61844-1887
LahjoituskirjojaU 21683-1687
LahjoituskirjojaU 31683-1684
VaaliasiakirjojaU 41858, 1867
Rulla JK 298
VaaliasiakirjojaU 41858, 1867
VaaliasiakirjojaU 51805, 1872
VaaliasiakirjojaU 61838-1848
OmistusasiakirjojaU 91763-1862
TestamenttiasiakirjojaTII 131829-1847
Rulla JK 299
TestamenttiasiakirjojaT II 131829-1847
Pappilan katselmuspöytäkirjojaQ I 21734-1810

Pappisluettelo

Kirkkoherrat
Johannes Jacobi Wenne (1544-57)
Michill Andersson (1557-58)
Martinus Olaui (1558-76)
Michael Stepani (1577-92)
Matthæus Sigfridi Brücher (1593-1609)
Martinus Laurentii (1610-14)
Gregorius Clementis Aboensis (1615-39)
Claudius Renner (1732-39)
Johan Gråå (1742-58)
Adam Gerhard Sacklinius (1759-1805)
Erik Levan (1806-37)
Johan Erik Levan (1839-42)
Frans Mauritz Ljungberg (1844-86)
Selim Ferdinand Possén (1888-90)
Vilhelm Kaitila (1893-1903)
Kaarle Helenius (1906-31)
Kaarlo Edvard (Eetu) Kilpeläinen (1932-41)
Aapeli Erhard Jokipii (1943-)

Kappalaiset eli Rauman pedagogian koulumestarit
Henricus Martij eli Martini (1568-78)
Andreas Henrici Rawtherus (1578-88)
Thomas Jacobi (1588-94)
Mathias Georgii Mathesius (1594-1604)
Gregorius Clementis Aboensis (1604-10)

Kappalaiset
Erik Ardenius (1722-63)
Henrik Tocklin (1764-73)
Johan Erik Tallquist (1774-86)
Erik Levan (1788-1806)
Gustaf Ilván (1807-41)
Karl Hacklin (1843-57)
Johan Vilhelm Blom (1859-65)
Salomon Hirvinen (1869-80)
Henrik Eliel Wegelius (1881-88)
Vilhelm Kaitila (1888-93)

1. kappalaiset
Kaarle Helenius (1893-1906)
Juhana Yrjö Akilles Vuorinen (1906-17)
Einar Johannes Kangasmaa (1918-19)
Tauno Johannes Adalbert Ervo, nimitettiin 1919 (1921-31)
Johan Viktor Edvard Varpio (1931-)

2. kappalaiset
Juho Aleksi Peltonen (1897-1916)
Kaiku Kallio (1916-20)
Antti Ilmari Hanhinen (1920-37)
Toivo Alfred Johannes Winter (1938-), sotilaspastori.

Ylimääräiset papit
Josef Ståhlberg, kirkkoherran apulainen (1723-42)
Henrik Tocklin, kappalaisen apulainen (1730-64)
Petter Sonck, papiston apulainen (1754-)
Henrik Tocklin, kappalaisen apulainen (1759-)
Johan Erik Tallquist, vt. kirkkoehrra (1766-74)
Erik Levan, kirkkoherran apulainen (1777-)
Fredrik Sacklinius, kirkkoherran apulainen (1781-90)
Gustaf Ilván, kirkkoherran apulainen, armovuoden- ja välisaarnaaja (1789-1807)
Johan Erik Levan, kirkkoherran apulainen, armovuodensaarnaaja (1813-39)
Johan Efraim Ahlgren, kappalaisen apulainen, välisaarnaaja (1839-43)
Per Edvard Åberg, sijaiskirkkoherra (1842-43)
Karl August Tallgren, sijaiskirkkoherra (1843-44)
Gustaf Zakris Ramstadius, apupappi (1848-50)
Berndt johan Anthoni, kappalaisen apulainen, virka- ja armovuodensaarnaaja (1857-59, 1865-69))
Eliel Tiodolf Lagus, kirkkoherran apulainen (1863)
Henrik Hermonen, vt. kappalainen (1886-88, 1890-93)
Kaarlo Fredrik Kares, kirkkoherran apulainen (1897)
Niilo Armas Lampi, kirkkoherran apulainen, vt. 2. kappalainen (1934-, 1937-38)