Seurakunta: 277 - Lappeenranta ja Lappee

Maakunta: 09 Etelä-Karjala

Vanha Lapveden (Lappveden) pitäjä johon kuulunut sekä Lappeen maaseurakunta että Lappeenrannan kaupunki ympäristöineen. Tunnettu jo keskiajan lopulla, pastoraatti ainakin jo 1415. Lappeenrannan kaupunki on perustettu vuonna 1649, mutta oikeudet peruutettiin jo 1683 ja uudistettiin vasta 4.10.1816.

Lapveden rukoushuone on toiminut Kauskilan kylässä entisinä aikoina. Vuosina 1660-1742 Lapvesi oli piispan palkkapitäjä, jota johti varapastorit kirkkoherran velvollisuuksin ja oikeuksin. Taipalsaaren kappeli perustettiin 1500-luvun puolivälissä ja erotettiin 1571 emäseurakunnaksi. Joutseno perustettiin 1500-luvulla Lappeen kappeliksi ja erotettiin 1639 emäseurakunnaksi. Lappeesta liitettiin osia 1903 perustettuun Nuijamaan seurakuntaan. Lappeenrannan kaupunki erotettiin Lappeesta 1908, toteutui 1913 ja Lauritsalan kauppala erotettiin 1950. Lappee liitettiin taloudesti ja hallinnollisesti 1967 Lappeerannan seurakuntayhtymään. Vuonna 1988 länsiosa eli Sammonlahti erkani itsenäiseksi seurakunnaksi.

- Isonvihan aikana venäläiset repivät 1/4 kirkkoa hajalle, mutta keskeyttivät tuhon pappismies Klemens Forsanderin hartaasta rukouksesta; arkisto hävitettiin. Paitsi pappilaa arkistoineen poltettiin myös kirkko sodassa 5/9 1741. Huomauttamista ansaitsee, että Furuhjelmin kokoelmassa (KA) on de Lacyn heti Lappeenrannan taistelun jälkeen kirjoittama kirje, josta näkyy, että ainakin linnoituksen arkisto vietiin Venäjän puolelle, josta sitä viime aikoina on turhaan etsitty. (Vrt. myös Kaarlo Blomstedt, Uudenkaupungin ja Turun rauhansopimuksissa määrätyt asiakirjain luovutukset (Historiallinen Arkisto XXXII, 12) Helsinki 1924, s. 15-16.) Kirkko kellokastareineen paloi ukkosentulesta kesällä 1790. "Historie- och konseptbok för Saima kanals kommenderin" on hävinnyt. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset, sekä täydennys II. Genos 3(1932). Täydennys III. Genos 4(1933). Täydennys VII. Genos 6(1935)]


Vanhat nimet

Naapuriseurakunnat

Joutseno, Lemi, Luumäki, Nuijamaa, Säkkijärvi, Taipalsaari, Vahviala, Viipurin maaseurakunta

Kylät

Annikkala, Anola, Antamoinen, Armila, Haapajärvi, Haikala, Hanhijärvi, Hanhikemppi, Hartikkala, Hietala, Hiivaniemi, Hirvisaari, Hurtamaa, Hyttilä, Hyypiälä, Ihalainen, Ilottula, Itiä, Kahila, Kanalampi, Karhusjärvi, Karkkola, Kasukkala, Kauskila, Kemppilä, Kiiala, Korkea-aho, Kourula, Kourulanmäki, Kähärilä, Kälvälä, Kärkelä, Laakkola, Laihia, Lasola, Lauritsala, Lavola, Lempiälä, Lensula, Lipiälä, Luukkala, Lyytikkälä, Maajärvi, Melkkola, Mentula, Mikonsaari, Monola, Montola, Mustola, Muukkola, Myllylä, Mäkelä, Nyrhilä, Oikkola, Ojala, Pahloinen, Pajarila, Parkkarila, Partala, Pelkola, Penttilä, Piutula, Purala, Rantala, Rasala, Rikkilä, Ruohiala, Ruttoinen, Ryösölä, Saarniala, Saikkola, Seppälä, Sinkkola, Skinnarila, Sunila, Suomalainen, Taalikkala, Tani (Toivarila), Tapavainola, Tirilä, Toikkala, Toivarila, Tujula, Tukiala, Turkkila, Törölä, Vainikkala, Vihtola, Vilkjärvi, Yllikkälä

Mustat kirjat

SeliteNideVuodetHuomFilmi
Mikrokortit:
Syntyneet1744-17661
Syntyneet1766-17852
Syntyneet1786-18023
Syntyneet1802-18174
Syntyneet1817-18305
Vihityt1744
Vihityt1745-18186
Vihityt1818-18307
Kuolleet1744, 1748-1769
Kuolleet1769-17918
Kuolleet1791-18119
Kuolleet1811-183010
Kuolleet183011
Muuttaneet1753-1758
Syntyneet1831-18481
Syntyneet1848-18532
Vihityt1831-1853
Kuolleet1831-1834
Kuolleet1834-18533
Rullafilmit:
Syntyneet1744-183055621
Vihityt1744-1830
Kuolleet1744-1830
Muuttaneet1753-1758
SyntyneetII1831-185355621
VihitytII1831-1853
KuolleetIII1831-1853

Mikrofilmit

SeliteSignumVuodet
Rulla TK 949
RippikirjaI a 11748-1755
RippikirjaI a 21756-1762
RippikirjaI a 31763-1769
RippikirjaI a 41770-1779
Rulla TK 950
RippikirjaI a 41770-1779
RippikirjaI a 51780-1787
RippikirjaI a 61788-1795
RippikirjaI a 71796-1802
Rulla TK 951
RippikirjaI a 71796-1802
RippikirjaI a 81803-1810 I
RippikirjaI a 91803-1810 II
RippikirjaI a 101811-1829 I
RippikirjaI a 111811-1829 II
RippikirjaI a 121830-1841 I
Rulla TK 952
RippikirjaI a 121830-1841 I
RippikirjaI a 131830-1841 II
RippikirjaI a 141842-1851 I
RippikirjaI a 151842-1851 II
Rulla TK 953
RippikirjaI a 151842-1851 II
RippikirjaI a 161852-1861 I
RippikirjaI a 171852-1861 II
LastenkirjaI b 11800-1846 I
Rulla TK 954
LastenkirjaI b 11800-1846 I
LastenkirjaI b 21800-1846 II
LastenkirjaI b 31847-1867
Syntyneet(1744-1757)
VihitytII a 1(1744-1774)
Kuolleet(1744-1768)
Muuttaneet(1753-1758)
Rulla TK 955
SyntyneetII a 1(1744-1757)
Vihityt(1744-1774)
Kuolleet(1744-1768)
Muuttaneet(1753-1758)
SyntyneetII a 2(1758-1785)
Vihityt(1775-1785)
Kuolleet(1769-1785)
Syntyneet, vihityt, kuolleetII a 31786-1801
Syntyneet, vihityt, kuolleetII a 51819-1838
Syntyneet, vihityt, kuolleetII a 61839-1853
Syntyneet, vihityt, kuolleetII a 71854-1870
Rulla TK 956
Syntyneet, vihityt, kuolleetII a 71854-1870
KuulutetutII g 11857-1876
RippilapsiaII f 11813-1854
RippilapsiaII f 21854-1880
Historiakirjoja (vierasseurakuntalaisia)II a 11852-1880
MuuttaneetII h 11805-1835
MuuttaneetII h 21836-1845
Rulla TK 957
MuuttaneetII h 21804-1825
Muuttokirjoja1804-1825
Muuttokirjoja1826-1839
Rulla TK 958
Muuttokirjoja1826-1839
Muuttokirjoja1842-1844
Muuttokirjoja1845-1846
Muuttokirjoja1847-1849
Rulla TK 959
Muuttokirjoja1847-1849
Muuttokirjoja1840-1841
Muuttokirjoja1850-1852
Rulla TK 960
Muuttokirjoja1850-1852
Muuttokirjoja1853-1855
Muuttokirjoja1856-1859
Rulla TK 961
Muuttokirjoja1856-1859
Muuttokirjoja1860
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaIV a 11748-1813
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaIV a 21813-1838
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaIV a 31838-1840
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaIV a 41840-1848
Rulla TK 962
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaIV a 41840-1848
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaIV a 51848-1872
TarkastuspöytäkirjojaB VII g 81747-1875
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaIV a 91840-1848
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaIV a 51848-1872
TarkastuspöytäkirjojaS VII g 81747-1875
KalustoluetteloitaIII 11822-1855
Perukirjoja1797-1835
Rulla TK 963
Perukirjoja1797-1835
Perukirjoja1836-1866
Rulla TK 964
Perukirjoja1836-1866
Seurakuntaa koskevia asiakirjoja1749-1860
Rulla TK 965
Seurakuntaa koskevia asiakirjoja1749-1860
Lasten lukukirjaA 5 11799
Lasten lukukirjaA 5 11799
VaaliluetteloitaA 5 10(1742-1860)
Vaaliluetteloita(1743-1779)
LukukirjaIV C 11852-1897
RikosluetteloitaII j 11847-1863
Rulla VÄ 186
Väkilukutauluja1815-1870, 1812-1840
Rulla VÄ 187
Väkilukutauluja1840-1877

Pappisluettelo

Kirkkoherrat
Gudmund (1416)
Karl Mattsson Odygd (1437-43)
Jacobus Thomæ (ennen 1542)
Mattias (ennen 1551)
Laurentius (-1555)
Olaus Laurentii Teitti (1559-69)
Jacobus Pauli (1571-95)
Thomas Johannis Carelius (1596-1618)
Michael Bartholdi Pose eli Påsa (1619-43)
Matthias Georgii (1653-60)

Lapveden varapastorit
Bartholdus Mathiae (1665-67)
Andreas Arvidi (1668-82)
Johan M. Buscherus (1688-90)
Andreas B. Mollerus (1690-97)
Arvid Paulinus (1699-1705)
Johan Wanaeus (1706-10)
Johan Pomoelius (1723-31)
Georg Nigraeus (1731-43)

Kirkkoherrat
Georg Nigraeus (1742-48)
Anders Langell (1750-79)
Anders Nessin (1781-91)
Sven Vilhelm Löfberg (1793-1810)
Magnus Jakob Alopæus (1812-18)
Zakarias Cygnæus jr (1819-20)
Jakob Alexander Stråhlman (1822-46)
Gabriel Vilhelm Hougberg (1850-69)
Johan Matias Hackzell (1871-82)
Gustaf Oskar Teodor Nordström (1884-1910)

Lappeen kirkkoherrat
Alfons Lönnroth (1912-29)
Leo Benedikt Gummerus (1932-56)
Martti Enok Komulainen (1958-75)
Seppo Sakari Posti (1975-90)
Jorma Tapani Taipale (1990-)

Kappalaiset
Mathias Andreae (1593-1603)
Michael Bartholdi (1614, 1618)
Ericus Martini (1625-39)
Laurentius Laurentii (1650-79)
Laurentius Påsa eli Pose (1680-97)
Simon Bromerus (1697)
Magnus Hielman (1699-1708)
Peter Asicanus (1708-10)
Georg Nigræus (1722-31)
Gustaf Lindblad (1731-37)
Anders Langell (1738-50)
Gustaf Bergstein (1750-71)
Johan Michael Warell (1773-76)
Axel Julius Ithimaeus (1778-89)
Sven Vilhelm Löfberg (1790-93)
Karl Gustaf Taulerus (1793-1818)
Gustaf Lilius (1821-33)
Peter Hanén (1837-65)
Johan Georg Hofström (1867-80)
Anders Ulrik Viksten (1882-86)
Karl Gustaf Forsblom (1891-)

Ylimääräiset papit
C. Petterberg, kirkkoherran apulainen, armovuodensaarnaaja (1746-50)
H. Lundenius, kirkkoherran apulainen (1753-55)
A. Bethulin, pedagogi (1754-60)
C. J. Langell, kirkkoherran apulainen, pedagogi (1760-68)
A.J. Ithimaeus, kirkkoherran apulainen (1768)
M. Warell, kirkkoherran apulainen (1769-73)
N. Mellberg, pedagogi (1769-72)
P. Laurstedt, pedagogi (1773)
A. Langell, kirkkoherran apulainen, armovuodensaarnaaja, pedagogi (1782-84)
H. M. Wahrenberg, pedagogi (1784-87)
S. G. Löfberg, armovuodensaarnaaja (1789-90)
J. Ahlberg, normaalikoulun opettaja (1797)
F. E. Strandman, normaalikoulun opettaja (1799-1803)
J. A. Stråhlman, kirkkoherran apulainen(1804-09)
A. Giös, kirkkoherran apulainen (1806-09)
J. G. Ignatius, piirikoulunopettaja (1809)
Gustaf Lilius, kirkkoherran apulainen, armovuodensaarnaaja (1810-13, 1814-21)
Jakob Alexander Stråhlman, sijaiskirkkoherra (1813-22)
Adolf Fredrik Hjelmman, kirkkoherran apulainen (1827-28)
Nils Vilhelm Åberg, kirkkoherran apulainen, armovuodensaarnaaja (1829-32, 1835-36)
Kristian Anders Hackzell, kirkkoherran apulainen (1832-35)
Jonas Reinhold Cavén, kappalaisen apulainen (1832-33)
David Arenius, virka- ja armovuodensaarnaaja (1833-35)
Robert Toussaint Enckell, kirkkoherran apulainen (1835-37)
Karl Gustaf Handolin, armovuodensaarnaaja, kirkkoherran apulainen (1836-40)
Albert Vilhelm Handolin, kirkkoherran apulainen (1840)
Henrik Axel Berner, kirkkoherran apulainen (1840-45)
Abraham Valda, kirkkoherran apulainen (1845)
Anders Johan Silvander, virkavuodensaarnaaja (1846-47)
Anders Gustaf Hahl, sijaiskirkkoherra, kirkkoherran apulainen (1847-50, 1853-56)
Niklas Emanuel Tengén, kirkkoherran apulainen (1850-53)
Anders Johan Kiljander, kappalaisen apulainen (1851-53)
Karl Johan Gyllenbögel, kirkkoherran apulainen (1856-59)
Gustaf Robert Tornell, kappalaisen apulainen, sijainen (1857-63)
Karl Adolf Edvard Vinter, kirkkoherran apulainen (1859-63)
Karl Axel von Pfaler, kappalaisen sijainen (1863-65)
August Magnus Tolpo, kirkkoherran apulainen (1863-65)
Anders Johan Hougberg, kirkkoherran apulainen (1865-66, 1868-69)
David Gustaf Mölsä, kirkkoherran apulainen (1866-68)
Johan Fridolf Relander, kirkkoherransijainen, vt. kirkkoherra (1869-71)
Karl Arndt Hofström, vt. kappalainen (1873-74)
Anders Pulkkinen, vt. kappalainen (1874)
Ernst Robert Harlin, vt. kappalainen (1874-76)
Karl Henrik Huhtinen, vt.kappalainen, vt. kirkkoherra (1875, 1888-93)
Karl von Hertzen, vt. kirkkoherra, vt. kappalainen (1875, 1877-78)
Johan Vilhelm Lindqvist, vt. kappalainen (1876-77)
Frans Viktor Hollming, vt. kappalainen (1877)
Adam Järveläinen, vt. kappalainen (1878)
Johannes Hänninen, vt. kappalainen (1878-79)
Jaakko Haniel Päivärinta, vt. kappalainen (1879-80)
Karl Johan Lahtinen, kirkkoherran apulainen, vt. kappalainen (1880-82)
Gustaf Edvin Fabritius, virka- ja armovuodensaarnaaja (1882-84)
Artur Lorenz Gulin, vt. kirkkoherra (1884-85)
Johan Alexander Collan, papinapulainen (1885-86)
Anton Jacklin, kappalaisen apulainen (1885)
Artur Leopold Heideman, kappalaisen apulainen, vt. kappalainen (1885-86)
Henrik Gabriel Outinen, vt. kappalainen, vt. kirkkoherra (1886-88)
Berndt Robert Henriksson, vt. kappalainen (1887)
Gustaf Immanuel Cantell, vt. kappalainen (1887)
Aleksander Suomalainen, vt. kappalainen (1887-88)
Axel Anton Lindegren, vt. kappalainen (1888)
Kustaa Sahlberg, vt. kappalainen (1888-90)
Karl Smeds, vt. kappalainen (1890-91)
Robert Ylönen, vt. kirkkoherra, kirkkoherran apulainen (1893-96)
Kaarlo August Olander, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra (1896-1900)
Gottlieb Aron Kleofas Hymander, kirkkoherran apulainen (1900-03)
Juho Kustaa Tyrni, papin apulainen (1900-01)
Johan Alexander Collan, vt. kappalainen (1902)
Gottlieb Aron Kleofas Hymander, vt. kappalainen (1902-03)
Uno Birger Nordström, kirkkoherran apulainen (1903-06)
Kaarlo Huotari, kirkkoherran apulainen (1906)
Robert Ylönen, vt. kappalainen, kirkkoherran apulainen (1905, 1906-07)
Uno Birger Nordström, kirkkoherran apulainen (1906-09)
Antti Nikolaus Verner Louhivuori, vt. kappalainen (1908-09)
Toivo Kukkonen, vt. kirkkoherra (1909-)