Säämingin seurakunta erotettiin Juvasta eri pitäjäksi vuoden 1477 jälkeen. Rauhanteossa 1743 joutui suurin osa seurakuntaa Venäjän puolelle uutta valtakunnan rajaa. Siihen ovat aikoinaan kuuluneet: Rantasalmi, Puumala, Sulkava sekä Kerimäki. Rantasalmi perustettiin Säämingin kappeliksi 1554 ja erotettiin emäseurakunnaksi 1578. Puumala erotettiin Säämingistä n. 1617 ja Sulkava vuoden 1630 tienoilla, jolloin samalla perustettiin Kerimäen kappeli; Kerimäki erotettiin 1640 eri kirkkoherrakunnaksi. Säämingistä erotettiin Kaitaisen ja Ruokoniemen kymmenyskunnat myöskin Joroisten seurakuntaan, kun se muodostettiin vuonna 1631. Vuonna 1856 perustettuun Heinäveden seurakuntaan liitettiin mm. Säämingistä Ihamaniemen ja Pölläkän taloja
Säämingin emäseurakuntaan liitettiin vuonna 1475 perustetun Olavinlinnan ympärille muodostunut Savonlinnan kaupunki 1648. Savonlinna muodostettiin uudelleen kappeliksi 1901 ja erotettiin 1932 emäseurakunnaksi. Vuoden 1973 alussa Sääminki lakkautettiin ja suurin osa liitettiin Savonlinnaan, loppuosa (kylät Ruhvana, Saukonsaari, Särkijärvi, Särkilahti, Vuoriniemi ja Utrasniemi sekä metsätilat Kallio, Kivelä ja Peräsalo) Punkaharjuun. Tämän seurakunnan nimeksi tuli Savonlinna-Säämingin seurakunta.
- Pappila ryöstettiin 1714. Pappilasta vietiin 1713 ja 1714 kaikki kelvolliset huoneet Savonlinnaan, jossa niistä tehtiin hyökkäyslauttoja (stormpromar). Ukkosentuli poltti kirkon 1716. Pappila paloi 1719. K. O. Lindeqvist, m.t., s. 448, ilmoittaa vastoin muita, että venäläiset polttivat kirkon 1716 ja ukkosentuli jälleen 1719. Kirkon omaisuutta varastettiin 1881. Eräs vanhempi rippikirja, v:sta 1739, jota M. Akiander oli käyttänyt, oli ennen 1880 hävinnyt. Ks. Wilh. Lagus, Erik Laxman, Hans lefnad, resor, forskningar och brefväxling. (Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk, utgifva af Finska Vetenskaps-Societen H. 34). Helsingfors 1880. Not. 21. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset, sekä täydennys II. Genos 3(1932). Täydennys VII. Genos 6(1935). Täydennys VIII. Genos 15(1944)]
Selite | Nide | Vuodet | Huom | Filmi |
---|---|---|---|---|
Mikrokortit: | ||||
Syntyneet | 1708-1712, 1723-1752 | 1 | ||
Syntyneet | 1752-1776 | 2 | ||
Syntyneet | 1777-1794 | 3 | ||
Syntyneet | 1794-1813 | 4 | ||
Syntyneet | 1813-1830 | 5 | ||
Vihityt | 1708 | |||
Vihityt | 1708-1711, 1723-1801 | 6 | ||
Vihityt | 1801-1830 | 7 | ||
Kuolleet | 1708-1711, 1723-1740 | |||
Kuolleet | 1740-1776 | 8 | ||
Kuolleet | 1776-1798 | 9 | ||
Kuolleet | 1798-1822 | 10 | ||
Kuolleet | 1822-1830 | 11 | ||
Syntyneet (Sääminki ja Savonlinna) | 1830-1840 | |||
Syntyneet (Sääminki ja Savonlinna) | 1840-1853 | 12 | ||
Vihityt (Sääminki ja Savonlinna) | 1831-1838 | |||
Vihityt (Sääminki ja Savonlinna) | 1838-1853 | 13 | ||
Kuolleet (Sääminki ja Savonlinna) | 1830-1840 | |||
Kuolleet (Sääminki ja Savonlinna) | 1840-1854 | 14 | ||
Rullafilmit: | ||||
Syntyneet | I | 1708-1830 | Puuttuu 1713-1722 | 55694 |
II | 1830-1853 | |||
Vihityt | I | 1708-1830 | Puuttuu 1712-1722 | |
II | 1831-1853 | |||
Kuolleet | I | 1708-1830 | Puuttuu 1712-1722 | |
II | 1830-1853 | Puuttuu 1854 |
Selite | Signum | Vuodet |
---|---|---|
Rulla TK 1177 | ||
Rippikirja | S I 1 | 1741-1779 |
Rippikirja | S I 2 | 1780-1797 |
Rippikirja | S I 3 | 1798-1808 |
Rulla TK 1178 | ||
Rippikirja | S I 3 | 1798-1808 |
Rippikirja | S I 4 a | 1809-1825 |
Rippikirja | S I 4 b | 1809-1821 |
Rippikirja | S I 5 a | 1822-1831 |
Rippikirja | S I 5 b | 1822-1831 |
Rippikirja | S I 6 a | 1831-1842 |
Rippikirja | S I 6 b | 1831-1842 |
Rulla TK 1179 | ||
Rippikirja | S I 6 b | 1831-1842 |
Rippikirja | S I 7 a | 1843-1854 |
Rippikirja | S I 7 b | 1843-1854 |
Muuttaneet | 1845 | |
Rippikirja | S I 8 a | 1854-1865 |
Rulla TK 1180 | ||
Rippikirja | S I 8 a | 1854-1865 |
Rippikirja, muuttaneet | S I 8 b | 1854-1865 |
Rulla TK 1181 | ||
Rippikirja, muuttaneet | S I 8 b | 1854-1865 |
Lastenkirja | S II 1 a | 1804-1842 |
Lastenkirja | S II 1 b | 1804-1842 |
Lastenkirja | S II 2 a | 1843-1855 |
Lastenkirja | S II 2 b | 1843-1855 |
Lastenkirja | S II 3 | 1853-1870 |
Rulla TK 1182 | ||
Lastenkirja | S II 3 | 1853-1870 |
Syntyneet, vihityt, kuolleet | S III 1 | 1708-1778 |
Rulla TK 1184 | ||
Syntyneet, vihityt, kuolleet | S IV 7 | 1854-1872 |
Pitäjänkokousten pöytäkirjoja | S XI 3 | 1845-1864 |
Tarkastuspöytäkirjoja | S XIVI 12 | 1815-1848 |
Rulla TK 1183 | ||
Syntyneet, vihityt, kuolleet | S III 1 | 1708-1778 |
Syntyneet, vihityt, kuolleet | S III 2 | 1779-1801 |
Syntyneet, vihityt | S III 3 | 1802-1815 |
Kuolleet | 1802-1819 | |
Syntyneet, vihityt | S III 4 | 1816-1828 |
Kuolleet | 1820-1828 | |
Syntyneet | S III 5 | 1829-1843 |
Vihityt | 1829-1853 | |
Kuolleet | 1829-1854 | |
Syntyneet | S IV 6 | 1844-1853 |
Syntyneet, vihityt, kuolleet | S IV 7 | 1854-1872 |
Kirkkoherrat
Philippus Andreæ (1535)
Jakob (1554)
Matthias Olai (1557-62)
Andreas Andreæ (1563-70)
Ericus Petri (1570-99)
Johannes Jacobi (1599-1611)
Martinus Aaronis (1613-17)
Sigfridus Erici Kostianus (1619-41)
Samuel Olai Krogerus (1643-74)
Matthias Erici Mollenius (1674-80)
Matthias Hangelius (1679-84)
Thomas Jacobi Agander (1685-1705)
Abraham Petri Carstenius (1706-27)
Paul Krogius (1728-42)
Abraham Lawonius (1742-79)
Abraham Lawonius (1779-92)
Peter Wahlberg (1796-97)
Johan Bäckman (1797-1800)
Abraham Johan Lojander (1802-25)
Johan Tykén (1826-35)
Johan Niklas Stråhlman (1836-64)
Alexander Jakob Gummerus (1867-91)
Karl Axel Hyrkstedt (1892-95)
Tuomiorovastit
Juuso Hedberg (1897-1906)
Aleksander Auvinen (1907-)
Uuno Johannes Litmanen (1958-79)
Reino Juvonen (1979-94), siirtyi Savonlinna-Säämingin kirkkoherraksi.
Kappalaiset
Matthias (1588)
Andreas Olai (1593)
Sigfridus Erici Kostianus (1602-17)
Martinus Martini (1624)
Petrus Johannis (1630)
Martinus Sigfridi (1634)
Bartholdus Jacobi (1645-49)
Johan Laurentii Fabricius (1652-63)
Matthias Laurentii (1663-78)
Henrik Romanus (1679-94)
Samuel Mollenius (1697-1712), k. 1717
Jordanus Lawonius (1723-35)
Abraham Lawonius (1736-42)
Karl Henrik Winter (1742-53)
Anders Hæggroth (1779-80)
Henrik Adolf Lagus (1781-1807)
Anders Lavén (1810-15)
Arvid Zakarias Sirelius (1817-33)
Anders Kiljander (1836-56)
Alexander Krogerus (1858-73)
Isak Alexis Vallenius (1876-83)
Johan Jalkanen (1885-95)
Johan Auvinen (1895-)
Savonlinnan sairastuvan saarnaajat
Sigfridus Elimæus (1675)
Kristian Sigfridi Elimæus (1678)
Apulaiset ja sijaiset
Olof Pesonius, kappalaisen apulainen (1799-1803)
Josef Mäklin, armovuodensaarnaaja (1800-02)
Anders Lavén kappalaisen apulainen, armovuodensaarnaaja (1803-10)
Alexander Ignatius, kirkkoherran apulainen (1806-09)
Gustaf Borg, kirkkoherran apulainen (1810-11)
David Berner, armovuodensaarnaaja (1815-17)
Nils Adolf Winter, kirkkoherran apulainen (1819-20)
Vilhelm Lindqvist, kirkkoherran apulainen (1824)
Erik Johan Terenius, kirkkoherran apulainen (1824-25)
David Arenius, virkavuodensaarnaaja (1825)
Anders Tykén, armovuodensaarnaaja (1825-28)
Bror Custos Schalien, kirkkoherran apulainen (1830-33)
Anders Huchtman, vt. kappalainen (1834)
Johan Gabriel Tuderus, kirkkoherran apulainen (1833-34)
Karl Fredrik Barck, virka- ja armovuodensaarnaaja (1834-37)
Jakob Zitting, sijaiskirkkoherra (1834-37)
Alexander Edvard Ruuth, kirkkoherran apulainen (1843-44)
Nils Gabriel Arppe, kirkkoherran apulainen (1845-46)
Filemon Dahl, kirkkoherran apulainen (1847-48)
Karl Ekman, kirkkoherran apulainen (1848-49)
Johan Gottlieb Mikander, kirkkoherran apulainen (1850-55)
Karl Ekman, kirkkoherran apulainen (1856-62)
Anders Samuel Kiljander, armovuodensaarnaaja (1856-58)
Johan Stråhlman, kirkkoherran apulainen, sijaiskirkkoherra (1862-67)
Aleksanteri Gummerus, kirkkoherran apulainen, vt. kappalainen (1869-73)
Gustaf Lybeck, vt. kappalainen (1873-74)
Jaakko Schwartzberg, vt. kappalainen, kirkkoherran apulainen (1874-77)
Julius Immanuel Gummerus, kirkkoherran apulainen (1878-79)
Johan Jalkanen, sijaiskirkkoherra (1879-85)
Konrad Alexis Hougberg, vt. kappalainen (1880)
Johan Abraham Manu, kappalaisen apulainen, vt. kappalainen (1882-84)
Adolf Tiainen, sijaiskirkkoherra (1885-89)
Herman Tavast, vt. kappalainen (1887)
Valter Erik Lampén, vt. kirkkoherra (1889-92)
Viktor August Dahlström, kirkkoherran apulainen (1894)
Matias Wilhelm Vikström, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra (1895-97)
Ludvig Nikander, vt. kirkkoherra (1895)
Kustaa Mortimer Martin, tuomiorovastin apulainen, tuomiokirkkoapulainen (1897-1901)
Matti Tienari, tuomiorovastin apulainen, sairashuonesaarnaaja, vt. kirkkoherra, vt.kaupunkisaarnaaja (1901-04)
Jaakko Ripatti, tuomiokirkkoapulainen, vt. kirkkoherra (1902-04)
Otto Wilhelm Kärkkäinen, tuomiokirkkoapulainen, sairashuonesaarnaaja, vt kirkkoherra, välivuosi saarnaaja (1904-08)
Heikki Rautajärvi, tuomiokirkkoapulainen (1908-09)
Pekka Oskari Anttinen, tuomiokirkkoapulainen (1909-)