Lienee ollut saarnahuonekuntana olemassa jo 1560-luvulla. Kuului tällöin Rautalammen emäseurakuntaan, joka oli erotettu 1561 Sysmästä. Perustettiin Rautalammen kappeliksi 1628 ja erotettiin omaksi emäseurakunnaksi 1639 lisättynä osilla Laukaan ja Ruoveden pitäjistä. Karstulan kappeli perustettiin 1775 ja erotettiin emäseurakunnaksi 1858. Saarijärvestä liitettiin osia vuonna 1800 muodostettuun Sumiaisten rukoushuonekuntaan; tuli Laukaan kappeliksi 1842 ja emäseurakunnaksi 1896. Kaksi vuotta myöhemmin (1898) erotettiin Pylkönmäen rukoushuonekunta, joka oli muodostettu Saarijärven ja Karstulan osista 1858, emäseurakunnaksi. Saarijärvestä liitettiin osia vuonna 1864 perustettuun Konginkankaan rukoushuonekuntaan, josta tuli Viitasaaren kappeli 1867 ja erotettiin itsenäiseksi seurakunnaksi 1895. Äänekosken rukoushuonekunta erotettiin 1906 emäseurakunnaksi, johon liitettiin osia Laukaan seurakunnasta.
- Isonvihan aikana ryöstettiin kirkon omaisuutta. Venäläiset polttivat kappalaisen pappilan kaikki rakennukset 1714. Pappila on palanut myös 1738. Teoksessa P. G. Leikkonen, Saarijärven seurakunnan vaiheita, Jyväskylä 1930, s. 99, mainittu pappilan palo 1738 tarkoittaa tekijän nyttemmin antaman ilmoituksen mukaan kappalaisen pappilaa. Tulipalossa 13/6 1788, jolloin pappila paloi perustuksiaan myöden, tuhoutui suurin osa arkistoa. Kappalaisen virkatalon turmelivat venäläiset /5 1808 sangen pahoin. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset. Genos 3(1932). Täydennys III. Genos 4(1933). Täydennys VII. Genos 6(1935)]
Selite | Nide | Vuodet | Huom | Filmi |
---|---|---|---|---|
Mikrokortit: | ||||
Syntyneet | 1788-1798 | 1 | ||
Syntyneet | 1798-1811 | 2 | ||
Syntyneet | 1811-1824 | 3 | ||
Syntyneet | 1824-1839 | 4 | ||
Syntyneet | 1839 | 5 | ||
Vihityt | 1788-1848 | |||
Kuolleet | 1788-1822 | 6 | ||
Kuolleet | 1823-1839 | 7 | ||
Syntyneet | 1840-1848 | |||
Syntyneet | 1848-1854 | 8 | ||
Kuolleet | 1840-1854 | |||
Rullafilmit: | ||||
Syntyneet | I | 1788-1839 | 55683 | |
II | 1840-1854 | |||
Vihityt | I | 1788-1848 | ||
Kuolleet | I | 1788-1839 | ||
II | 1840-1854 |
Selite | Signum | Vuodet |
---|---|---|
Rulla UK 622 | ||
Rippikirja | 251 | 1726-1739 |
Rippikirja | 252 | 1739-1752 |
Rippikirja | 253 | 1767-1776 |
Rulla UK 623 | ||
Rippikirja | 253 | 1767-1776 |
Rippikirja | 254 | 1783-1791 |
Rippikirja | 255 | 1791-1798 |
Rippikirja | 256 | 1799-1805 |
Rippikirja | 257 | 1806-1813 |
Rippikirja | 258 | 1814-1820 |
Rippikirja | 259 | 1822-1830 |
Rulla UK 624 | ||
Rippikirja | 259 | 1822-1830 |
Rippikirja | 260 | 1830-1837 |
Rippikirja | 261 | 1837-1843 |
Rippikirja | 262 | 1843-1851 |
Rulla UK 625 | ||
Rippikirja | 262 | 1843-1851 |
Rippikirja | 263 | 1850-1860 |
Rippikirja | 264 | 1850-1860 |
Rulla UK 626 | ||
Rippikirja | 264 | 1850-1860 |
Lastenkirja | 279 | 1783-1798 |
Lastenkirja | 280 | 1798-1815 |
Lastenkirja | 281 | 1816-1831 |
Lastenkirja | (1832-1849) | |
Rippilapsia | 282 | (1852-1853) |
Lastenkirja | 283 | 1850-1861 |
Rulla UK 627 | ||
Lastenkirja | 283 | 1850-1861 |
Syntyneet | 293 | (1788-1817) |
Vihityt | (1788-1854) | |
Kuolleet | (1788-1817) | |
Syntyneet, kuolleet | 294 | 1818-1839 |
Syntyneet, kuolleet | 295 | 1840-1854 |
Rulla UK 628 | ||
Syntyneet, kuolleet | 295 | 1840-1854 |
Syntyneet, vihityt, kuolleet | 296 | 1855-1871 |
Rippilapsia | 304 | 1794-1851 |
Muuttokirjoja | 1814-1832 | |
Rulla UK 629 | ||
Muuttokirjoja | 1814-1832 | |
Muuttokirjoja | 1833-1850 | |
Rulla UK 630 | ||
Muuttokirjoja | 1833-1850 | |
Muuttokirjoja | 1851-1861 | |
Rulla UK 631 | ||
Muuttokirjoja | 1851-1861 | |
Pitäjänkokousten pöytäkirjoja | 1794-1834 | |
Perukirjoja | 1810-1829 | |
Rulla UK 632 | ||
Perukirjoja | 1810-1829 | |
Sekalaisia asiakirjoja | 1781-1860 | |
Sekalaisia asiakirjoja | 1793-1800 | |
Sekalaisia asiakirjoja | 1800-1808 | |
Sekalaisia asiakirjoja | 1808-1812 | |
Rulla UK 633 | ||
Sekalaisia asiakirjoja | 1808-1812 | |
Sekalaisia asiakirjoja | 1811-1855 | |
Sekalaisia asiakirjoja | 1857-1860 | |
Rulla VÄ 100 | ||
Väkilukutauluja | 1788-1835 | |
Rulla VÄ 101 | ||
Väkilukutauluja | 1835-1877 |
Kirkkoherrat
Johannes Canuti Peldan (1639-45)
Josefus Sigfridi Raumannus eli Raumoensis (1647-82)
Israel Erici Argillander (1687-91)
Claudius Thomae Thaniander (1694-1704)
Nicolaus Benjamin Krook (1707-22)
Klemens Sirelius (1723-34)
Georg Wallgrén (1735-52)
Mattias Calonius (1753-77)
Henrik Matthiae Calonius (1779-92)
Erik Johan Roschier (1793-1825)
Gustaf Lönnblad (1829-34)
David Roschier (1838-51)
Karl Kristian Stenius (1855-84)
Johan Jakob Lybeck (1891-98)
Karl David Aksel Hirn (1900-06)
August Wilhelm Lund (1909-17)
Alfred Naukler (1919-20)
Hugo Vinter (1923-39)
Eero Johannes Lehtinen (1939-55)
Markku Hovikoski (1955-)
Kappalaiset
Abrahamus Isaci Agricola (1646)
Israel Erici Argilalnder (1653-82)
Henrik Israelis Argillander (1683)
Laurentius Johannes Carbonarius (1684-93)
Henrik Isaaci Silander (1694-1736), vt. kirkkoherrana (1702-04, 1714-22)
Mattias Caloniues (1737-53)
Arvid Wallgren (1754-59)
Jacob Tuderus (1761-87)
Johan Calonius (1788-1819)
Adam Melén (1821-27)
David Roschier (1830-38)
Gabriel Roschier (1838)
Lars Johan Kekoni (1841-64)
Anton Lilius (1867-93)
Kristian Kekonen e Kekoni (1895-1912)
Väinö Kauno Turkanheimo e Durchman (1914-22)
Otto Edvard Saleva (1925-26)
Peitsa Gunnar Selim Leikkonen (1926-37)
Markku Edvard Hovikoski (1949-55)
Lauri Olavi Halme (1956-60)
Antti Salomon Ahonen (1960-)
Nuorisopastorit
Markku Edvard Hovikoski (1945-49)
Ylimääräiset papit
Benjamin Canthén, kirkkoherran apulainen (1803-09)
Daniel Fredrik Roschier, kirkkoherran apulainen (1809-16)
Karl Gustaf Björklund, kappalaisen apulainen (1809)
Adolf Boman, kappalaisen apulainen (1811-14)
Karl Vilhelm Becker, kappalaisen sijainen (1815-17)
David Roschier, kikkoherran apulainen, vt. kappalainen, sijaiskirkkoherra (1816-23, 1825-28)
Karl Fredrik Calonius, vt. kappalainen (1817-20)
Gabriel Roschier, kirkkoherran apulainen, virka- ja armovuodensaarnaaja (1823-26, 1834-38)
Nils Adolf Vinter, kappalaisen apulainen, virka- ja armovuodensaarnaaja (1826-30)
Tomas Nervin, sijaiskirkkoherra (1828-29)
Verner Vilhelm Vilskman, kappalaisen apulainen, vt. kappalainen (1837-41)
Johan Filip Danielson, kirkkoherran apulainen (1839-51)
Gustaf Johan Lönnblad, kirkkoherran apulainen, sijaiskirkkoherra (1851-52)
Herman Vilhelm Roschier, sijaiskirkkoherra, kirkkoherran apulainen (1852-56)
Otto Adolf Stenroth, kirkkoherran apulainen, virka- ja armovuodensaarnaaja (1859-65)
Karl Gustaf Vallenius, armovuodensaarnaaja (1865-67)
Frans Oskar Kekoni, kirkkoherran apulainen (1874, 1877-82)
Gustaf Adolf Veckman, vt. kappalainen (1877)
Herman Brynolf Veckman, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra (1882-91)
Nestori Nordling, kappalaisen apulainen (1885-86)
Gustaf Adolf Taube, kappalaisen apulainen (1888-93)
Anders Oskar Eskelin, kirkkoherran apulainen (1892-95)
Oskar Hugo Berndt Godenhjelm, vt. kappalainen (1893-94)
Frans Viktor Hollming, vt. kappalainen (1894-95)
Adolf Manninen, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra (1895-1900)
Sven Abiel Heikel, kirkkoherran apulainen (1904)
Johan Emil Andelin, kirkkoherran apulainen (1904)
Aukusti Mikko Pukkila, vt. kirkkoherra, armovuodensaarnaaja (1906-08)
August Riihimäki, kirkkoherran virassa armovuodensaarnaaja, vt. kirkkoherra (1908-09)
Otto Edvard Saleva, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra, armonsaarnaaja, vt. kappalainen (1920, 1920-23, 1922-23)
Usko Pauli Jonatan Lumme, vt. kappalainen (1937-38)
Reino Nurminen, vt. kappalainen (1938-48)
Matti Huhtinen (sota-ajan pappi)
Veikko Simola (sota-ajan pappi)
Toivo Veijola (sota-ajan pappi)
Esa Santakari, kirkkoherran apulainen (1951)
Erkki Lyly, vt. kappalainen (1955)