Seurakunta: 332 - Mikkelin maa- ja kaupunkiseurakunta

Maakunta: 10 Etelä-Savo

Mikkeliin on kuulunut lähes Savon maakunta. Mikkeli eli Suur-Savo tai Savilahti mainitaan emäseurakuntana jo 1329 ja tästä ovat erotettu

Kun Mikkelin kaupunki perustettiin 1838, seurakunnasta tuli Mikkelin maa- ja kaupunkiseurakunta. Yhdistetty seurakunta hajosi kaupungin irrottautumiseen 1908 emäseurakunnaksi (päätös jo 1891).

- Maaseurakunta: Osia arkistosta hävittivät venäläiset 19/7 1789. Maunukselassa sijainnut kirkko paloi salaman iskusta 7/8 1806, palossa tuhoutuneen kirkon kellotapulista ei kirkkoherranviraston ilmoituksen mukaan ole kirkonarkistossa nimenomaista merkintää. Se lienee sijainnut kirkon yhteydessä. Sen paloa tukee myös se seikka, että 1815 valmmistui uusi kellotapuli. Kirkon vesikatto syttyi palamaan 9/11 1919, mutta tuli saatiin sammutetuksi. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset. Genos 3(1932). Täydennys VI. Genos 5(1934)]

Kaupunkiseurakunnan mikrokortit, katso Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta.


Vanhat nimet

Naapuriseurakunnat

Anttola, Haukivuori, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Ristiina

Kylät

Alamaa, Anianniemi, Asila, Haahkala, Haapataipale, Harjujärvi, Harjumaa, Haukkakorhola, Heinälahti, Helppanala, Hiirola, Hyyrylä, Häyrylä, Ihastjärvi, Kaipiala, Karstula, Kirkonkylä, Korpijärvi, Koskentaipale, Kovala, Kyyhkylänniemi, Laitiala, Laurikkala, Liukkola, Marjoniemi, Moisio, Norola, Närvälä, Olkkolanniemi, Pajula, Parantala, Parkkila, Pekkola, Puttola, Rahula, Rantakylä, Rieppola, Riittilä, Rämälä, Sairila, Salmenkylä, Savonlahti, Seppälä, Soikkala, Suonsaari, Taipale, Tikkala, Tuukkala, Vanhala, Vanhamäki, Vatila, Vehmaskylä, Viljakkala, Visulahti, Vuolinko, Väänälä, Väärälä

Mustat kirjat

SeliteNideVuodetHuomFilmi
Mikrokortit:
Syntyneet1688-1699, 1725-17471
Syntyneet1747-17592
Syntyneet1759-17713
Syntyneet1771-1778, 1782-17854
Syntyneet1785-17945
Syntyneet1794-18036
Syntyneet1803-18137
Syntyneet1813-18238
Syntyneet1823-18329
Syntyneet1832-184310
Syntyneet1843-185011
Vihityt1690-1704
Vihityt1704-177812
Vihityt1778-181213
Vihityt1812-184114
Vihityt1841-185015
Kuolleet1694-1725
Kuolleet1725-174716
Kuolleet1747-176317
Kuolleet1763-177818
Kuolleet1778-1784, 1789-179119
Kuolleet1791-180420
Kuolleet1804-181321
Kuolleet1813-182622
Kuolleet1826-182823
Kuolleet (tammi-maaliskuu)1829
Kuolleet (elo-joulukuu)1837
Kuolleet (maalis-joulukuu)1829
Kuolleet1830-1835
Kuolleet1835-183624
Kuolleet (tammi-elokuu)1837
Kuolleet (elo-joulukuu, kts. kortti 23)1837
Kuolleet1838-1846
Kuolleet1846-185025
Sisäänmuuttaneet1756-1798
Sisäänmuuttaneet1798-181626
Ulosmuuttaneet1756-1789
Ulosmuuttaneet1789-181727
Rullafilmit:
SyntyneetI-VI1688-1850Puuttuu 1700-1724, 1779-178155637
VihitytI-VI1690-1850Puuttuu 1696-1698, 1711-1722
KuolleetI-VI1694-1850
MuuttaneetI-VI1756-1817
Muuttaneet (Haukivuorelta)1775-1786

Mikrofilmit

SeliteSignumVuodet
Kaupunkialueen kirjat ("kaupunkiseurakunta")
Rippikirja1844-1857
Rulla TK 1177
Rippikirja1844-1857
Rippikirja1858-1868
Lastenkirja1844-1858
Lastenkirja1859
Muu seurakunta
Rulla TK 1138
RippikirjaII A 11707-1711
RippikirjaII A 21720-1730
RippikirjaII A 31726-1733
Rulla TK 1139
RippikirjaII A 31726-1733
RippikirjaII A 41756-1763
RippikirjaII A 51757-1773
RippikirjaII A 61764-1769
RippikirjaII A 71764-1769
RippikirjaII A 81770-1776
Rulla TK 1140
RippikirjaII A 81770-1776
RippikirjaII A 91770-1776
RippikirjaII A 101777-1784 I
RippikirjaII A 111777-1784 II
RippikirjaII A 121785-1793 I
Rulla TK 1141
RippikirjaII A 121785-1793 I
RippikirjaII A 131785-1793 II
RippikirjaII A 141794-1805 I
RippikirjaII A 151794-1805 II
Rulla TK 1142
RippikirjaII A 151794-1805 II
RippikirjaII A 161806-1816 I
RippikirjaII A 171806-1816 II
RippikirjaII A 181817-1827 I
Rulla TK 1143
RippikirjaII A 181817-1827 I
RippikirjaII A 191817-1827 II
RippikirjaII A 201822-1832
Rulla TK 1144
RippikirjaII A 201822-1832
RippikirjaII A 211828-1847 I
RippikirjaII A 221828-1847 II
Rulla TK 1145
RippikirjaII A 221828-1847 II
RippikirjaII A 231828-1847 III
Rulla TK 1146
RippikirjaII A 231828-1847 III
RippikirjaII A 241847-1858 I
RippikirjaII A 251847-1858 II
Rulla TK 1147
RippikirjaII A 251847-1858 II
RippikirjaII A 261847-1859 III
Rulla TK 1148
RippikirjaII A 261847-1859 III
RippikirjaII A 271859-1869 I
Rulla TK 1149
RippikirjaII A 271859-1869 I
RippikirjaII A 281859-1869 II
RippikirjaII A 291859-1869 III
Rulla TK 1150
RippikirjaII A 291859-1869 III
LastenkirjaII B 11770-
LastenkirjaII B 21773
LastenkirjaII B 31785 I
LastenkirjaII B 41785 II
LastenkirjaII B 51801-1816 I
LastenkirjaII B 61801-1816 II
Rulla TK 1151
LastenkirjaII B 61801-1816 II
LastenkirjaII B 71817-1827 I
LastenkirjaII B 81817-1827 II
LastenkirjaII B 91828-1846
Rulla TK 1152
LastenkirjaII B 91828-1846
LastenkirjaII B 101847-1858 I
Rulla TK 1153
LastenkirjaII B 101847-1858 I
LastenkirjaII B 111847-1858 II
LastenkirjaII B 121859-1869 I
LastenkirjaII B 131859-1869 II
Rulla TK 1154
LastenkirjaII B 131859-1869 II
SyntyneetII E 11688-1732
Vihityt1690-1732
Kuolleet1695-1732
SyntyneetII E 21732-1759
SyntyneetII E 31760-1778
Kuolleet1761-1784
Rulla TK 1155
SyntyneetII E 31760-1778
Kuolleet1761-1784
SyntyneetII E 41782-1788
SyntyneetII E 51789-1809
SyntyneetII E 61810-1832
SyntyneetII E 71833-1862
Rulla TK 1156
SyntyneetII E 71833-1862
VihitytII g 11783-1822
Vaivaisrahoja1794-1824
VihitytII g 21732-1780
Kuolleet1732-1760
Muita tilikirjoja1733-1759
VihitytIII K 61827-1832
Muuttaneet1854-1864
KuolleetII H 11789-1837
Rulla TK 1157
KuolleetII H 11789-1837
KuolleetII H 21838-1868
Kuulutetut, vihitytII F 11816-1832
Kuulutetut, vihitytII F 21832-1850
Kuulutetut, vihitytII F 31850-1856
Kuulutetut, vihitytII F 41857-1875
KuulutetutII F a 11858-1868
RippilapsiaII I 11843-1862
Rulla TK 1158
RippilapsiaII I 11843-1862
Muuttaneet1756-1816
MuuttaneetII I 21817-1831
MuuttokirjojaII y 11735-1819
MuuttokirjojaII y 21800-1812
Rulla TK 1159
MuuttokirjojaII y 21800-1812
MuuttokirjojaII y 31813-1819
MuuttokirjojaII y 41820-1825
MuuttokirjojaII K 31825-1829
MuuttokirjojaII D 11837-1859
Rulla TK 1160
MuuttokirjojaII D 11837-1859
Rulla TK 1161
MuuttokirjojaII D 11837-1859
MuuttokirjojaII D 21859-1865
Rulla TK 1162
MuuttokirjojaII D 21859-1865
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaII N 11756-1789
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaII N 21788-1817
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaII N 31818-1837
Rulla TK 1163
Pitäjänkokousten pöytäkirjojaII N 41838-1868
TarkastuspöytäkirjojaII V 321700-1828
TarkastuspöytäkirjojaII V 331839-1848
Tilejä, kirkonvaratII U 11732-1802
Tilejä, kirkonvaratII U 21802-1858
Muita tilikirjojaII U 4 a1817-1847
Rulla TK 1164
Muita tilikirjojaII U 4 a1817-1847
Muita tilikirjojaII U 4 c1858-1891
Muita tilikirjojaII U 3 a1826-1832
Muita tilikirjojaII U 3 b1826-1832
Muita tilikirjojaII U 91817-1837
VaivaisrahojaII U 81825-1878
PerukirjojaII C 11698-1740
PerukirjojaII C 21741-1755
Rulla TK 1165
PerukirjojaII C 21741-1755
PerukirjojaII C 31756-1765
PerukirjojaII C 41766-1767
PerukirjojaII C 51786-1790
PerukirjojaII C 61791-1795
Rulla TK 1166
PerukirjojaII C 61791-1795
PerukirjojaII C 71796-1801
PerukirjojaII C 81802-1809
PerukirjojaII C 91810-1815
Rulla TK 1167
PerukirjojaII C 91810-1815
PerukirjojaII C 101816-1821
PerukirjojaII C 111822-1825
PerukirjojaII C 121826-1832
PerukirjojaII C 131827
Rulla TK 1168
PerukirjojaII C 131827
PerukirjojaII C 141833-1836
PerukirjojaII C 151836-1861
Rulla TK 1169
PerukirjojaII C 151836-1861
PerukirjojaII C 161837-1841
PerukirjojaII C 171842-1845
Rulla TK 1170
PerukirjojaII C 171842-1845
PerukirjojaII C 181846-1860
Rulla TK 1171
PerukirjojaII C 181846-1860
Sekalaisia asiakirjoja, konseptikirjojaII K 11816-1820
Sekalaisia asiakirjoja, konseptikirjojaII K 21821-1825
Sekalaisia asiakirjoja, konseptikirjojaII K 41826-1849
Sekalaisia asiakirjoja, konseptikirjojaII K 51836-1854
Rulla TK 1172
Sekalaisia asiakirjoja, konseptikirjojaII K 51836-1854
Sekalaisia asiakirjoja, konseptikirjojaII M 11849-1872
Sekalaisia asiakirjoja, rikoskirjaII S 11816-1842
Sekalaisia asiakirjoja, rikoskirjaII S 21842-1895
Sekalaisia asiakirjoja, kiertokirjeitäII V 11756-1781
Rulla TK 1173
Sekalaisia asiakirjoja, kiertokirjeitäII V 11756-1781
Sekalaisia asiakirjoja, kiertokirjeitäII V 21783-1816
Sekalaisia asiakirjoja, kiertokirjeitäII V 31816-1842
Sekalaisia asiakirjoja, kiertokirjeitäII V 81763-1824
Rulla TK 1174
Sekalaisia asiakirjoja, kiertokirjeitäII V 81763-1824
Sekalaisia asiakirjojaII V 41795-1818
Sekalaisia asiakirjojaII V 51826-1860
Sekalaisia asiakirjojaII V 61818-1860
Rulla TK 1175
Sekalaisia asiakirjojaII V 61818-1860
Sekalaisia asiakirjojaII U 351813-1814
Sekalaisia asiakirjoja, virkatalon asiakirjojaII V 281730-1826
Sekalaisia asiakirjoja, virkatalon asiakirjojaII V 291816-1860
Rulla TK 1176
Sekalaisia asiakirjoja, rokotusluetteloitaII Y 141848-1860
Sekalaisia asiakirjoja, köyhäinhoitoasiakirjojaII Y 51826-1868
Sekalaisia asiakirjoja, vaivaisruotuluetteloitaII Y 71828-1840
KirkonlahjakirjojaII Y 10 a1838-1868
VaaliasiakirjojaII U 241746-1760
Sekalaisia todistuksiaII Y 131753-1760

Pappisluettelo

Kirkkoherrat
Philippus Andreæ (1541-50)
Andreas Sigfridi (1554-93)
Johannes Michaelis (1594-1606)
Sigfridius Petri Savonius (1607-11)
Paulus Johannis (1612-21)
Mårten Thomasson (1624-35)
Johannes Kristierni Sillenius (1637-50)
Johannes Sigfridi Brotherus (1653-76)
Anders Johan Strandenius (1676-88)
Abraham Thauvonius (1688-89)
Sigfrid Brotherus (1690-97)
Georg Helsingius (1697-1713)
Kristofer von der Heide (1723-31)
Anders Heinricius (1732-56)
Peter Aschan (1759-60)
Henrik Wegelius (1763-80)
Henrik Forsius (1782-1813)
Aron Molander (1816-21)
Gustaf Adolf Brunou (1826-33)
Arvid Gottfrid Nordqvist (1839-66)
Anders John Hornborg (1867-76)
Klemens Johan Gabriel Sirelius (1877-88)
Bernhard Kristfrid Sarlin (1891-1906)

Kappalaiset
Kappalaiset (1. sarja)
Johannes Olai (1577)
Johannes Michaelis (1586-94)
Matthias Matthiæ (1603-39)
Henricus Henrici Hanstenius (1645-73)
Sigfrid Brotherus (1675-90)
Henrik Jerpenius (1693-1708)
Peter Aschanius (1711-50)
Georg Aschan (1751-60)
David Fellenius (1763-84)
Erik Westzynthius (1784-87)
Erik Johan Roschier (1787-93)
Johan Henrik Norring (1794-1814)
Karl Fredrik Linde (1816-32)
Johan Gabriel Forsskåhl (1836-55)
Johan Georg Hofström (1855-67)
Alfred Sillfors (1867-80)
Karl Gustaf Markkula (1882-96)
Artur Lorenz Gulin (1899-1908)

Kappalaiset (2. sarja)
Matthias Augustini (1589)
Andreas Laurentii (1621-23)
Georgius Andreæ (1633-49)
Simon Schristierni Tarvonius (-1663)
Peter Snäck (1666-73)
Erik Griip (1693-99)
Paulus Mollerus (1700-23)
Samuel Hertz (1727-44)
Kristian Herman Carlquist (1745-78)
Erik Johan Roschier (1778-87)
Erik Adolf Brusin (1788-1803)
Gustaf Henrik Berner (1803-17)
Karl Gustaf Melartin (1819-23)
Johan Gabriel Forsskåhl (1824-36)
Olof Resander (1839-44)
Johan Georg Hofström (1846-55)
Gregorius Monell (1859-62)
Karl Gustaf Stenroth (1862-1866)
Alexander Teodor Sundberg (1866)
Petter Malinen (1868-74)
Karl Vilhelm Brummer (1875-82)
Bengt Adolf Broms (1883-86)
Viktor Berner (1888-94)
Viktor Aksel Markkula (1895-1908)

Ylimääräiset papit
Johan Henrik Selén, kirkkoherranapulainen (1801-13)
Johan Selén, kirkkoherranapulainen, armovuodensaarnaaja (1813-16)
Johan Gabriel Forsskåhl, kirkkoherranapulainen, armovuodensaarnaaja, vt. kappalainen (1813-16, 1818-24)
Johan Gustaf Strengell, vt. kappalainen, kirkkoherranapulainen (1814-18)
Olof Resander, kappalaisenapulainen, armovuodensaarnaaja, välisaarnaaja (1816-19, 1833-39)
Tomas Nervin, armovuodensaarnaaja, välisaarnaaja, kappalaisenapulainen (1823-26)
Aron Johan Hoffrén, välisaarnaaja, kappalainen sijainen (1825-26, 1828-32)
Fredrik August Bonsdorff, kirkkoherranapulainen (1827-28)
Adolf Fredrik Fransén, kirkkoherranapulainen (1829-33)
Robert Toussaint Enckell, armovuodensaarnaaja (1833-35)
Anders Huchtman, armovuodensaarnaaja (1833)
Johan Fredrik Svinhufvud, armovuodensaarnaaja, välisaarnaaja (1835-39)
David Toicka, kirkkoherranapulainen (1839-40)
David Johan Aspelund, kirkkoherranapulainen (1840-45)
Verner Vilhelm Vilskman, armovuodensaarnaaja (1844-47)
Magnus Ingman, kirkkoherranapulainen (1845-47)
Alexander Gottfrid Ferdinand Bastman, kappalaisenapulainen, kirkkoherranapulainen (1846-59)
Jakob Helenius, kirkkoherranapulainen (1847-50)
Alexander Teodor Sundberg, kirkkoherranapulainen (1850-57, 1860-66)
Evert Teodor Molander, kirkkoherranapulainen (1857-60)
Bernhard Stenbäck, armovuodensaarnaaja (1866-67)
Gustaf Viktor Eklund, vt. kirkkoherra (1870-73)
Johan Gustaf Nikander, kirkkoherranapulainen (1879)
Bengt Adolf Broms, kirkkoherranapulainen, vt. kappalainen (1881-83)
Antti Hälvä, kirkkoherranapulainen, virkavuodensaarnaaja (1882-88)
Viktor Berner, vt. kappalainen (1886-88)
Evald Erland Hemmer, vt. kirkkoherra (1888-91)
Artur Lorenz Gulin, kirkkoherranapulainen (1891-99)
Frans Henrik Snellman, vt. kappalainen (1894-95)
Frans Evert Blomberg, vt. kappalainen (1896-98)
Niilo Pispala, vt. kappalainen (1897)
Hugo Henrik Nyberg, vt. kappalainen, kirkkoherranapulainen, vt. kirkkoherra, armovuoden saarnaaja (1898-1900, 1902-07)
Karl Kristfrid Sarlin, kirkkoherranapulainen (1900-02)
Kaarle Fredrik Kares, papiston apulainen (1901-08)