Suojärvi

Suojärven luterilaiset kuuluivat aluksi Impilahden seurakuntaan. Vuosina 1851-85 toimi Salmin, Suojärven, Korpiselän ja Suistamon alueella erityinen matkasaarnaaja. Suojärven rukoushuonekunta perustettiin 1885 ja liitettiin Ruskealasta erotettuun Soanlahden uuteen emäseurakuntaan. Suojärven historiankirjat alkavat 1924 ja erotettiin itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1928. Kun junarata toi sahateollisuutta ja luterilaista väestöä, päätettiin perustaa rajaseutupapin kaksi virkaa Suistamon Alatun ja Loimolan kyliin. Loimolan rukoushuonekunta perustettiin 1926 ja sinne valmistui kirkko 1932. Alatussa rakennustöihin alettiin vähän ennen talvisotaa, eikä työ ehtinyt koskaan valmistua, sen sijaan naapurikylään Leppäsyrjälle valmistui 1937 pieni kirkko.

Suojärven seurakunnan kirkkoherra peitätti uusimmat kirkonkirjat (1931-40) heti talvisodan ensi päivänä hyvin suojattuina maahan. Kun jatkosodan etenemisvaiheen ansiosta tilaisuus tuli, ne kaivettiin joulukuussa 1941 sieltä esiin, vieläpä varsin käyttökelpoisessa kunnossa. [Raimo Viikki, Luovutetun Karjalan menetetyistä sukututkimuslähteistä. -Sukutieto 1995:4, s. 17-19]

Ruotsinkielinen nimi
Suojärvi

Vanhat nimet
Eranniemi

Naapuriseurakunnat
Ilomantsi, Korpiselkä, Salmi, Soanlahti

Kylät suomeksi
Eloniemi, Evaniemi, Hakkasenranta, Hantshakanniemi, Hautakoski, Hautavaara, Helylänniemi, Hietalahti, Hiisvaara, Hilonen, Hokinkaivo, Hukkala, Hyrsylä, Ignoila, Iivilä, Jehkilä, Jyrinselkä, Kaipaankylä (Kaipainen), Kaitajärvi, Kallioniemi, Kalliovaara, Kanavaara, Kanervo, Karatsalmi, Kirveskangas, Kivijärvi, Kiviselkä, Kokonniemi, Korpijärvi, Kotajärvi, Kotiranta, Kuhmoselkä, Kuikkaniemi, Kuikkavaara, Kuusela, Lahdenpohja, Lahtela, Lehtivalkama, Lemilahti, Leppälä, Leppäniemi, Lietteenkylä, Maimalampi, Mäkitalo, Miekkalampi, Moisionvaara, Mökkö, Mököinselkä, Nasarenvaara, Nilosaari, Paavola, Pakarinselkä, Pakkala, Pekkasenmäki, Peltoinen, Perttilä, Pönttösenvaara, Possodanjärvi, Pusoisvaara, Pussila, Rantala, Salmijärvi, Salonkylä, Salonniemi, Sattila, Sillankorva, Sorsala, Suoranta, Suurniemi, Tervahauta, Tervaselkä, Uljonen, Uusivaara, Varpakylä, Vegarus

Kylät ruotsiksi

MikrofilmitMikrokortitMikrokortit (SVAR)
PappisluetteloHisKiMustat kirjat
OsoiteRajakarttaMuuta
Digiarkisto

Tietokanta päivitetty 2010-06-16 17:38:37.1363