Oulujoki


Oulun jakamaton seurakunta jaettiin 1904 kolmeen osaan, tuomiokirkkoseurakunnaksi sekä Oulunsalon ja Oulujoen kirkkoherrakunniksi. Oulujoen ero toteutui kirkon rakentamisen myötä 1908 ja kirkkoherra aloitti virassaan 1909. Oulujoesta on siirretty alueita Ouluun useita kertoja. Hietasaari, Toppilan ja Tuiran tilat piti siirtää vuosisadan vaihteessa Ouluun, toteutui myöhemmin. Alalaanila siirrettiin 1911, Hintan-Pyykösjärven-Koskelan alue 1938, Väntön-Kastellin alue 1947 ja Parkkisenkankaan-Myllyojan-Korvensuoran alue 1961 Ouluun. Lopulta koko Oulujoki liitettiin vuonna 1965 naapurikuntiin, pääosa Oulun tuomiokirkkoseurakuntaan. Seuraava vuonna Oulujoesta tuli yksi Oulun seurakunnista. Tähän kuului joen pohjoispuoli rautatiehen saakka. Oulujokeen on kuulunut myös Kauppilan rukoushuonekunta, perustettiin 1914 sekä vuonna 1926 perustettu Kuivalan rukoushuonekunta Kiviniemen kylässä.

- Vaikka historiakirjat alkavat 1895 (Oulun historiakirjoissa syntyneet erillisinä v:sta 1859), on rippikirjoja v:sta 1723 (aikaisemmin kuuluneet Oulun kirkonarkistoon). Pappilan pärekatto syttyi palamaan 2276 1937, mutta tuli saatiin pian sammumaan. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset. Täydennys VIII. Genos 15(1944)]

Ruotsinkielinen nimi
Oulujoki

Naapuriseurakunnat
Haukipudas, Kempele, Kiiminki, Muhos, Oulunsalo, Tyrnävä, Ylikiiminki

Kylät suomeksi
Kiviniemi, Korpi, Oulunsuu, Pikkarala, Sanginjoki (Sankijoki)

Kylät ruotsiksi
Kiviniemi, Korpi, Oulunsuu, Pikkarala, Sanginjoki (Sankijoki)


MikrofilmitMikrokortitMikrokortit (SVAR)
PappisluetteloHisKiMustat kirjat
OsoiteRajakarttaMuuta
Digiarkisto


Tietokanta päivitetty 2010-06-16 17:38:37.1363