Kaukola

Räisälän rukoushuonekunnaksi perustettu 1600-luvun alkupuolella, viimeistään 1642. Sai kappelioikeudet 1704 mutta oman kappalaisen vasta 1735. Kaukolassa ja Räisälällä oli tällöin yhteinen kirkkoherra ja molemmilla oli omat kappalaiset. Oikeuskollegio määräsi 1762 Räisälän emäpitäjäksi, vaikka kaukolalaiset valittivat, että heille kuuluu emäpitäjän asema, koska heillä oli ollut kirkko jo Gardien sotien aikana 1590-luvulla. Kirkko oli alkuaan kreikkalaiskatolinen, joka muutettiin luterilaiseksi 1600-luvun alussa. Vuonna 1849 siirrettiin Kaukola Räisälästä Käkisalmen emäseurakuntaan kuuluvaksi. Kappeli erotettiin 1869 omaksi seurakunnaksi, toteutui 1896.

- Kirkon ja kellotapulin sytytti mielipuoli palamaan 23/6 1932, molemmat tuhoutuivat kokonaan. Hamiltonin rykmentin rippikirjaa ei tavattu enää inventeerauksessa 1872. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset, sekä täydennys II. Genos 3(1932)]

Ruotsinkielinen nimi
Kaukola

Naapuriseurakunnat
Hiitola, Kirvu, Käkisalmen maaseurakunta, Räisälä

Kylät suomeksi
Hautapelto, Heinsalmi, Hyypölä, Iknaattala, Järvenpää, Kaarlahti, Kankaanmäki, Kaukola, Keiholampi, Keräpelto, Kirkonmaa, Kortteensalmi, Koverila, Liinamaa, Miinajoki, Monittula, Munkinsalmi, Pataksela, Piiskunsalmi, Riihilahti, Riihipelto, Rokosina, Säppää, Suokkala, Tervola, Uskinsaari, Variksela

Kylät ruotsiksi

MikrofilmitMikrokortitMikrokortit (SVAR)
PappisluetteloHisKiMustat kirjat
OsoiteRajakarttaMuuta
Digiarkisto

Tietokanta päivitetty 2010-06-16 17:38:37.1363