Ii


Jo keskiajalla 1300-luvun alkupuolella erotettu Kemistä. Mainitaan 1374 kappeliseurakuntana. Oli jo 1445 omana pitäjänä ja omana kirkkoherrakuntana 1477 alkaen. Ensimmäinen kirkko on sijainnut perimätiedon mukaan Illinsaaressa eli Suutarinniemellä. Kirkko on saattanut sijaita myös Kruununsaaressa eli Satamasaaressa. Kappeleina ovat Iihin kuuluneet:

  • Simon ja Kellon kappelit mainitaan jo 1488.
  • Haukipudas, perustettu 1630 ja 1858 siirretty Kiimingin kirkkoherrakuntaan.
  • Kuivaniemi, perustettu 1600-luvulla ja 1894 erotettu omaksi kirkkoherrakunnaksi.
  • Alakiiminki, perustettu 1691 ja sai kappelioikeudet 1781 ja 1858 erotettu omaksi kirkkoherrakunnaksi Kiiminki-nimellä.
  • Ylikiiminki, perustettu 1765 kappeliksi ja 1858 erottiin Iistä Kiimingin uuteen kirkkoherrakuntaan kuuluvaksi.
  • Nybyn lasitehtaan seurakunta, jolla oma saarnaajansa 1786-1803
  • Iin osista perustettiin Yli-Iin emäseurakunta 1917, mikä toteutui myöhemmin 1933
  • Etelä-Iin rukoushuonekunta perustettiin 1910
  • Oijärveläiset anoivat 1905 liittämistä Kuivaniemeen, koska Iin kirkkoon oli pitempi ja kalliimpi matka (piti mennä kolmen maksullisen lossipaikan kautta) kuin Kuivaniemelle. Oijärvi liitettiin 1921 Kuivaniemeen.
  • Pudasjärvi, joka erotettiin Iistä vuonna 1639 (virallisesti vuonna 1641) ja siitä erotettiin Taivalkoski vuonna 1858 ja se itsenäistyi vuonna 1879.

- Venäläiset polttivat pappilan ja kirkon 1582, kirkon 1595 ja pappilan 1589. Samoin poltettiin pappila n. 1714, jolloin osa arkistoa hävitettiin. Kirkkoa ryöstettiin ja kirjoja ryöstettiin n. 1714. Pappila paloi ukkosentulesta ennen 1693 ja kirkko sekä kellotapuli ukkosentulesta 12/6 1693. Pappila paloi 30/4 1742. "Maltbastu, stall, foderlada samt 2:ne rior brunno ej". Kirkko ja kellotapuli paloivat salaman iskusta 23/8 1942 perustuksiaan myöden. Ainoastaan alttarivaatteet, ehtoollisvälineet ja yksi kattokruunu sakaristossa pelastettiin. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset, sekä täydennys II. Genos 3(1932). Täydennys IV. Genos 4(1933). Täydennys VI. Genos 5(1934). Täydennys VII. Genos 6(1935). Täydennys VIII: Genos 15(1944)]

Tarkennus Jorma Kakko 21.2.2006: Iin kirkon polttivat venäläiset jo kuudennen kerran vuonna 1595. Pappila lienee poltettu vasta vuonna 1715, jolloin myös kirkko ryöstettiin.

Iin erottaminen Kemistä on vaikea asia ja nyt tekstistä saa sellaisen käsityksen, että Ii olisi ollut Kemin kappeliseurakuntana vuonna 1374. Kuitenkin tältä vuodelta olevassa Andreas Daciukseen kohdistuvassa pannajulistuksessa mainitaan, että Kemi ja Ii olivat molemmat (Pietarsaaren) kappeliseurakuntia (REA 227). Samoin Ii lienee ollut omana kirkkoherrakuntanaan jo ainakin 1400-luvun puolivälistä lähtien. Tässä yhteydessä esitetty tieto pitäjästä ei mielestäni kuulu tähän yhteyteen, sillä eihän pitäjää mainita muidenkaan seurakuntien tietojen yhteydessä.

Ruotsinkielinen nimi
Ii

Vanhat nimet
Ijo, Ijå

Naapuriseurakunnat
Haukipudas, Kuivaniemi, Yli-Ii

Kylät suomeksi
Etelä-Ii, Olhava, Pohjois-Ii

Kylät ruotsiksi
Etelä-Ii, Olhava, Pohjois-Ii


MikrofilmitMikrokortitMikrokortit (SVAR)
PappisluetteloHisKiMustat kirjat
OsoiteRajakarttaMuuta
Digiarkisto


Tietokanta päivitetty 2010-06-16 17:38:37.1363